FAUSTUS. Näin, herra: koska ehdin Schleusingenin kaupungin, niin otanpa aviosiipakseni ensimmäisen naisen, joka vaan mielii kanssani nahista, sen teen vaihka olis hän se viimeinen hurnakka. Niin lupasin, ja siinä seison.
KASPER. En tiedä syytä tähän päätöksees, mutta yhtäkaikki kuin sen vaan täytät.—Mitä tykkäätte tästä miehestä, frouvani?
MAURA. Hoo, uljas muoto, mutta näin vilauksessa en taida päättää mitään.
FAUSTUS. Vilauksessa on se tehtävä, jaa äkisti kuin leimaus. Ei yhtään ylöslykkäystä, muori, vaan jos ei käy kauppa tässä, niin kiepoonpa kohta toisille markkinoille kuin luoti.
MAURA. (Eriks.) Ui! kuinka hirmuinen ja kiivas mies! Mutta miehukas kuin Herkkules. Haa! mitä teen?
KASPER. Tämä arveluttaa teitä kovin.
MAURA. Ah!
FAUSTUS. Kerran kysyn vielä: otatko minua, eukko?
MAURA. Astukaamme edes sisään vähän keskustelemaan. Kunnioitettava herra kapteeni, tehkäät niin hyvin ja tulkaat todistajaksemme ja välimieheksemme tässä asiassa.
KASPER. Frouvani, minä vaan esitän teille pojan käymättä toki puhemieheksi, hyvin tietäen vanhastaan kuinka huonon onnen siinä annan. Mutta sinä ja sinä, menkäät heidän kanssansa välipuheesen. (Maura, Faustus ja kaksi sotamiestä menevät sisään) Niin, eukkoni, saatpa nyt miehen, joka voi masentaa moninkerroin kiukkuisemman ämmän kuin sinä, hänpä sinusta pianki tekee hiljasen hiiren, siivon karitsan, vaihka olisit nyt itse saatana ja hänen emonsa.