JUHANI. Tuleepa tästä kuitenkin soppa.
LAURI. Siihen en pistä lusikkaani minä.
JUHANI. Kaikki siis, paitsi Lauri. Pojat, pojat, Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isketään, ja maa ja taivas täräjää! Nyt, kultaiset veljet, veitsi, kirves tai halko, ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yhtä vastaan kuin seitsemän sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni; tuohon visapäiseen tartun minä, ja syyttäköön hän itseänsä, jonka pääkuori saa siitä päreen.—Ottakaa halkonne, pojat, ja astukaa esiin, jos on teissä miehen vastusta.
EERO. Tässä seison aseissa, vaikka vähän matalampi muita.
JUHANI. Sinä, kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen, tuon salaisen, tuon förpiiskatun irvistyksen naamassasi, ja näkyypä kuin tekisit vaan leikkiä koko asiasta. Mutta kyllä sinun opetan.
EERO. Mitä huolit siitä, kun vaan halkoni tekee totta?
JUHANI. Kyllä sinun opetan kohta. Ottakaa halkonne, ottakaa halkonne, pojat!
TIMO. Tässä olen minä ja minun halkoni, jos niin tarvitaan. Minä en tahdokkaan vihaa ja riitaa, mutta jos niin tarvitaan.
JUHANI. Halkos', Tuomas!
TUOMAS. Mene hiiteen halkoinesi, pöllö!