TIMO. Niin. Hän, joka käy ympäri kuin kiljuva peura.—Kauhea tapaus!
JUHANI. Pistäppäs, Timo-poika, tuo paitani tuolta orrelta kouraani.
TIMO. Ja tämäkö?
JUHANI. Noh! Eeron tilkkusta hän tarjoo tässä miehelle. Voi sinua!—Tuo keskimmäinen tuossa.
TIMO. Ja tämäkö?
JUHANI. Siinähän aikamiehen mekko. Tattis vaan.—Kauhea tapaus, sanon minäkin, mentyäni vielä äskeiseen. Mutta olkoon se meille muistimeksi, että »aatosta juhla korkein».—Nyt peskäämme itsemme puhtaiksi kuin olisimme lähteneet napamuijan nopsista kourista; ja sitten tupaan paita kainalossa, ja tulehtunut ruumis saakoon niskaansa oikein raikasta ilmaa.—Mutta luulenpa, tuo silmä-kulta kuultelee hieman.
SIMEONI. Mutta eipä kuultele tuo jalkani, vaan särkee ja mojoo kuin kiehuvassa mujussa. Mihin joudun sen kanssa, minä kurja?
EERO. Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta, ja sitten kiitä Luojaas, joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut», niinkuin luemme ehtoorukouksessa.
SIMEONI. Minä en kuule sinua, minä en kuule.
EERO. Rukoile sitten korvarasvaa myös. Mutta astuppas jo liikkeille, jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi.