SIMEONI. Korvani ovat sinua kohtaan ummessa, ummessa hengellisellä tavalla. Ymmärrä, ihminen!
EERO. Tule nyt, onpa muutoin pian nahkasi orressa, ja oikein ruumiillisella tavalla.
Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tupaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivun-kuori. Tultuaan sisään, istuivat he levähtämään hetkeksi, hellittäen hikeä runsaasti; ja siitä pueskelivat he vähitellen päällensä. Mutta Juhani rupesi nyt keittämään rasvoja koko haavoitetulle veljeskunnalle. Hän asetti tulelle vanhan, malmisen ja varrettoman pannun, kaatoi siihen tuopin viinaa ja viinaan sekoitti hän kaksi korttelia kruutia, korttelin tulikivi-jauhoja ja suoloja saman verran. Ja koska tämä oli kiehunut noin tunnin, nosti hän keitoksen jähtymään, ja rasva, pikimustan vellin kaltaisna, oli valmis. Haavojansa, varsinkin niitä, jotka löytyi heidän päissään, voitelivat he tällä voiteella ja pyhkäisivät uutta, keltaruskeata tervaa päälle. Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi; niin karvasteli haavoissa ankara lääke. Mutta Simeoni rakensi ehtoollisen, kantoi pöytään seitsemän reikäleipää, kuivan naudan-kontan ja harjallisen pöytyrin naurishautaa. Mutta ruoka tänä iltana ei kovin heille maistanut, vaan pianpa siirtyivät he pöydästä, riisuivat päältänsä ja painuivat alas vuoteillensa.
Yö oli pimeä ja kaikkialla vallitsi äänettömyys ja hiljaisuus. Mutta äkisti valkeni avaruus Jukolan ympärillä; sen sauna oli syttynyt tuleen. Sillä kuumaksi oli Timo lämmittänyt harmaakivisen uunin, josta seinä rupesi kytemään ja lomahti viimein liekkiin. Ja niinpä ihanassa rauhassa paloi rakennus tuhaksi, yhdenkään silmän näkemättä. Ja koska aamu koitti, löytyi Jukolan saunasta jäljellä ainoastaan muutama kytevä kekäle ja uunin hohtava raunio. Viimein, puolipäivän aikana heräsivät myös veljekset, nousivat jotenkin raittiimpina kuin menneenä iltana, pukivat päällensä ja rupesivat murkinalle, joka nyt tuntui heille makuisaksi. Kauan he atrioitsivat sanaakaan lausumatta, mutta lopulta nousi juttu tuosta jyrkeästä tapauksesta tiellä Tammiston ja Toukolan välillä.
JUHANI. Aika saunan saimme totisesti; mutta ryöväreinä he karkasivat päällemme seipäillä ja karangoilla. Mutta ah! olisi meillä myös ollut aseet kourissa ja vaara silmissämme varoilla, niin sahattaisiinpa tänäpänä Toukolan kylässä arkunlautoja, ja haudankaivajalla olis työtä. Kissalan Aapelille annoin kuitenkin osansa.
TUOMAS. Valkea, hiukseton linja juoksi hänen otsaltansa niskaan alas kuin linnunrata syksytaivaalla.
JUHANI. Sinä näit sen?
TUOMAS. Minä näin sen.
JUHANI. Hän on saanut. Mutta muut, muut, Herran Kiesus!
EERO. Heitä kostamme aina ytimiin asti.