JUHANI. Mitä tuommoinen lyhyt aidantakuinen?—Mutta—onhan sauna mennyt helvettiin!
EERO. Ei, vaan taivaan korkeuteen tulisissa vaunuissa.
JUHANI. Olisiko se palanut?
EERO. Mistä minä tiedän, ja mitä on minun sen kanssa tekemistä? Se on
Jukolan isännän sauna, vaan ei minun.
JUHANI. Ottipa Eeronkin ruumis löylyä eilen illalla, ellen väärin muista. Niin, niin, kaikki aina vaan isännän hartioille, sen mä luulen. Mutta käykäämme katsomaan. Missä on lakkini? Käykäämme katsomaan, veljet. Minä tiedän että saunamme on tuhkana.
Läksivät katsomaan kuinka oli saunan laita. Siitä näkyi enään jäljellä ainoastaan musta kiuvas ja savuava aherrus. Ja hävityksen kuvausta katselivat veljekset hetken kiusallisella mielellä, ja palasivat viimein pirttiinsä takaisin. Viimeisenä asteli Juhani, kourassa kaksi rauta-sarantoa, jotka hän vihaisesti viskasi pöydälle.
JUHANI. Niin, Jukolan talo on nyt saunaton.
EERO. »Ja saunaton talo ei käy laatuun», sanoi Juhani.
JUHANI. Kuumaksi lämmitti Timo sen rakkaan uunin ja tuhaksi meni armaat, nokiset orret ja seinät, joiden suojassa kaikki olimme astuneet maailman valkeuteen. Timo kuumensi uunin ankarasti, sanon minä.
TIMO. Käskysi mukaan, käskysi mukaan; kyllä sen tiedät.