JUHANI. Minä annan peeveliä käskyillesi, vaan että olemme saunattomia miehiä, ja tämä on kiusattava asia; huoneenrakennus ei lisää leipää.
AAPO. Kiusattava asia; mutta sauna oli kuitenkin vanha, nurkat reikiä täynnä; ja itsehän päätit eilen piankin rakentaa uuden.
JUHANI. Tosin oli se vanha ja sen hirret haudotut aina ytimeen asti, mutta olishan tuo vielä ritkunut tuossa vuoden tai kaksi. Talolla ei ole vielä voimia menettää saunojen rakennukseen; pellot, pellot ovat tässä ensiksi kynsiin otettavat.
TUOMAS. Jääpä sinulta pellot niinkuin mennä kesänä huikea Aroniittu, jonka muhkean heinän annoimme lakastua ilman yhtään ainoata viikatteen sivallusta. Mutta oma tahtos. Ainapa, koska muistuttelin sinua sen niittämisestä, vastasit tuohon: »emmehän lähde juuri vielä; heinä kasvaa vielä että rotisee».
JUHANI. Se on mennyt asia eikä parane siitä että sitä leksottelet. Aroniittu kasvaa sitä uhkeammin tulevana kesänä.—Mutta kuka on mies, joka astelee kohden taloamme tuolla pellolla?
TUOMAS. Lautamies Mäkelä. Mitä tahtoo mies?
JUHANI. Nyt peijakas on irti. Kruunun nimessä hän tulee, ja tuon kirotun tappeluksen tähden Toukolaisten kanssa.
AAPO. Jälkimmäisessä ottelossa on laki puolellamme, mutta edellisessä katsokaamme eteemme. Sallikaat minun tehdä hänelle asiasta selko.
JUHANI. Mutta minä, veljeksistä vanhin, tahdon myöskin sanavaltaa, koska yhteinen etu on puheena.
AAPO. Mutta katso, ettet haastele itsiämme säkkiin, jos täytyisi meidän niinkuin vähän mutkistella.