Mutta läheisillä kaduilla ja toreilla oli siellä täällä ihmisryhmiä. Missä seisoi pari tai kolme henkilöä, siihen kokoontui kolme, neljä, kaksikymmentä. Jos joku siitä poistui, tuli toisia sijaan. Ne muistuttivat noita pilvenhattaroita, jotka hajalla liitelevät taivaalla ukkosilman jälkeen, ja joita katsellessaan ihmiset sanovat:
— Rajuilma ei vielä oikein ole asettunut.
Saattaa kuvitella, miten sekavat puheet siinä liikkuivat.
Mikä kertoi mahtipontisesti näkemiään erikoistapauksia; toinen selosteli omia urotöitään; mikä iloitsi jupakan onnellisesta päätöksestä, ylistäen Ferreriä ja ennustaen viljavoudille kovia päiviä. Joku hymähti ivallisena:
— Älkää pelätkö, että he hänet surmaavat. Susi ei syö suden lihaa.
Muuan mutisi kiukustuneena, ettei oltu tehty, mitä olisi pitänyt tehdä, että tämä oli pelkkää petkutusta ja että oli ollut houkkiomaista nostaa niin suurta melua ja sitten antaa vetää itseään niin pahasti nenästä.
Tällävälin aurinko oli mennyt mailleen, ja esineet vaipuivat kaikki harmaaseen hämyyn. Monet väsyneinä päivän vaivoista ja kyllästyneinä lörpöttelemään hämärässä, alkoivat astua kotia päin.
Renzo ystävämme oli tukenut vaunujen kulkua, niin kauas kuin se oli ollut tarpeellista, ja oli niiden jälessä hänkin kuin riemukulussa astunut kahden sotilasrivin välitse, ja iloitsi nähdessään ajoneuvojen rientävän edelleen vapaina kaikesta vaarasta. Hän kulki vielä kappaleen matkaa joukon mukana ja pujottautui siitä ulos ensi sivukadun kohdalla, vuorostaan hengittääkseen vapaammin.
Astuttuaan muutaman askeleen vapaana tungoksesta, ollen niin monen tunteen, niin monen vaikutelman ja tuoreen ja sekavan muiston valtaamana, hän tunsi nälkää ja levon tarvetta. Senvuoksi hän alkoi katsella ylös pitkin talojen seiniä, etsien jonkun ravintolan kylttiä; sillä oli liian myöhäistä mennä kapusiinilais-luostariin. Kulkiessaan näin pää pystyssä hän osui erään väkiryhmän kohdalle. Hän pysähtyi ja kuuli, että siinä keskusteltiin tuumista ja yrityksistä seuraavan päivän varalle. Hän kuunteli kotvan aikaa, mutta ei sitten voinut pidättäytyä tokaisemasta joukkoon muutamaa sanaa, arvellen, että mies, joka oli tehnyt niin kovaa työtä kuin hän, olematta itserakas saattoi lausua julki mielipiteensä. Hän oli muuten sen päivän kokemuksistaan saanut sen vakaumuksen, että jos vastedes tahtoi ajaa perille jonkun pyyteensä, piti vaan saattaa se kadulla kuljeskelevan rahvaan suosioon.
— Hyvät herrat! hän huudahti saarnanuotilla. Saanko minäkin lausua vaatimattoman mielipiteeni? Minun vaatimaton mielipiteeni on tämä: ettei tehdä vääryyttä ainoastaan silloin, kun leipä on kyseessä: ja koska tänään olemme selvästi nähneet, että saavuttaa oikeutta, kunhan vaan kohottaa äänensä kuuluviin, niin tulee meidän jatkaa vaan tähän tapaan, kunnes on keksitty keinot kaikkia heidän muita konnamaisuuksiaan vastaan ja kunnes maailmassa pääsee vallitsemaan vähän kristillisemmät olot. Eikö ole totta, hyvät herrat, että on olemassa lauma tiranneja, jotka toimivat vallan vastoin kymmentä käskyä, jotka etsiskelevät rauhallisia ihmisiä, mitkä eivät edes heitä ajattele, tehdäkseen näille ihmisparoille pahaa, ja nuo tirannit ovat vielä lisäksi aina oikeassa. Ja tehtyään tavallista ilkeämmän konnantyön he kulkevat pää vielä pystymmässä, niin että voisi luulla heille tehdyn vääryyttä. Varmasti tuollaisista henkilöistä Milanollakin on osansa.