Renzo ei kuitenkaan kuunnellut muuta kuin kiitoslauseita. Mikä puristi hänen toista, mikä hänen toista kättään.
— Hyvästi, huomiseen.
— Minne?
— Tuomiokirkon edustalle.
— Hyvä.
— Hyvä.
— Ja mitä sitten teemme?
— Sitten jotain tehdään.
— Kuka näistä arvoisista herroista tahtoo neuvoa minulle ravintolan, missä saisin syödä yksinkertaisen aterian ja nukkua kuin vähävarainen nuorukainen ainakin? sanoi Renzo.
— Lähden tästä minä teitä opastamaan, kelpo nuorukainen, virkkoi eräs, joka oli kuunnellut tarkkaavaisesti Renzon puhetta ja joka ei vielä ollut sanonut mitään. Tunnenpa ravintolan, joka juuri sopii teille; ja suositan teitä isännälle, joka on ystäväni ja kunnon mies.