Sitten hän tunsi tuollaista viehätysvoimaa, joka joskus saattaa meidät kiinnittämään huomiomme yhtä tarkkaavasti harmilliseen kuin miellyttävään seikkaan ja joka kenties vaan on halumme tuntea sitä, mikä voimakkaasti vaikuttaa mieleemme; ja tämän viehätysvoiman vaikutuksesta isäntä pysähtyi hetkeksi katselemaan tuota hänelle niin harmillista vierasta, kohottaen lamppua ja heijastaen kädellään sen valon vieraan kasvoille, ollen jotenkin samassa asennossa kuin missä Psyche meille kuvataan salaa tähystelevänä tuntemattoman puolisonsa piirteitä.
— Senkin aasi! hän sanoi itsekseen katsellessaan nukkujaa, oletpa itse suistunut onnettomuutesi kitaan. Huomenna voit sanoa, kuinka hauskalta se tuntuu. Hölmöjä te olette, kun lähdette maailmaa kiertämään tietämättä, mistä ilmansuunnasta aurinko nousee, saattaen itsenne ja muut pulaan.
Näin sanottuaan tai ajateltuaan hän käänsi lampun pois vuoteen äärestä, poistui huoneesta ja väänsi avaimen kahteen kertaan lukossa.
Porraseteisessä hän kutsui vaimoaan ja käski hänen jättää lapset palvelijattaren huostaan ja mennä alas ravintolaan ja siellä hänen asemestaan valvoa kapakkaliikettä.
— Minun täytyy lähteä kaupungille erään muukalaisen takia, joka hiisi tiesi miten liekään osunut tänne minun onnettomuudekseni, hän lisäsi. Ja hän kertoi vaimolleen lyhyesti tämän ikävän tapauksen. Sitten hän lisäsi:
— Pidä silmällä kaikkea; ja ole ennen kaikkea varovainen tänä kirottuna päivänä. Tuolla alhaalla on joukko hurjistelijoita, jotka osaksi juopumuksesta, osaksi luontonsa hillittömyydestä lavertelevat kaikenlaista. Joku noista uskalikoista saattaisi…
— Enhän ole mikään lapsi, ja ymmärränhän minäkin maailman menoa.
Tähän asti luullakseni ei kukaan ole voinut sanoa…
— No niin, niin. Ja katso, etteivät poistu maksamatta. Ja kaikkia noita heidän puheitaan viljavoudista, maaherrasta, Ferreristä, dekurioneista, aatelisista, Espanjasta ja Ranskasta ja muita samanlaisia loruja ei pidä olla kuulevinaankaan. Sillä jos rupeaa heitä vastustamaan, voi heti paikalla käydä hullusti, ja jos ilmaisee olevansa samaa mieltä kuin he, voi siitä jälestäpäin saada ikävyyksiä. Ja muuten sinäkin tiedät, että ne, joilla on kaikkein karkeimmat puheet… No niin, kyllähän sinä ymmärrät. Jos kuulet jotain tuollaisia ehdoituksia, niin käännä vaan pääsi toisaalle ja sano: tulen heti, ikäänkuin joku toinen sinua kutsuisi. Koetanpa palata kotia niin pian kuin suinkin voin.
Näin sanottuaan hän astui vaimonsa kanssa alas portaita ravintolahuoneeseen, loi katseen huoneen toisesta päästä toiseen nähdäkseen, oliko siellä jotain uutta ja tärkeää tekeillä, otti naulasta vaippansa ja lakkinsa, tempasi nurkasta sauvansa, toisteli toisen katseen muodossa vaimolleen antamansa ohjeet ja läksi ulos. Mutta jo ollessaan näissä hankkeissa hän mielessään oli palannut sen nuhdesaarnan lankaan, jonka oli katkaissut Renzon vuoteen ääressä, ja hän jatkoi sitä kulkiessaan kadulla:
— Onpa se aika jörö tuo vuoristolainen!