— No, kas noin, riisukaa vaatteenne pian, sanoi isäntä. Ja kehoitukseen hän liitti avustuksen, mikä olikin kovin tarpeen. Kun Renzon oli onnistunut riisua yltään takkinsa, isäntä heti tutki sen taskuja, nähdäkseen oliko niissä rahoja. Näitä näytti olevan; ja hän kun ajatteli, että tämä kapakka-vieraansa seuraavana aamuna oli suorittava laskujaan vallan toisille henkilöille kuin hänelle, ja että nuo rahat todennäköisesti tulivat joutumaan käsiin, joista ei voisi niitä saada, hän päätti tehdä toisen yrityksen, ratkaistakseen ainakin tämän asian.
— Te olette kelpo nuori mies, rehellinen ihminen, eikö niin?
— Kelpo nuori mies ja rehellinen ihminen, vastasi Renzo yhä haperoiden toisten vaatteiden nappeja, joita ei vielä ollut saanut auki.
— No hyvä, sanoi isäntä; maksakaa siis nyt pikkulaskunne, sillä huomisaamuna minun on lähdettävä hieman ulos asioilleni…
— Se on oikein, sanoi Renzo. Olen sukkela veitikka, mutta kunnon mies… Mutta rahani… Missä ovat rahani?
— Tässä, sanoi isäntä; ja käyttäen koko kokemustaan, kärsivällisyyttään ja taitavuuttaan hänen onnistui lopulta saada lasku selvitetyksi ja maksu kukkaroonsa.
— Auttakaa toki minua riisuutumaan, isäntä, sanoi Renzo. Tunnenhan itsekin, että uni minua kovasti painaa.
Ravintolanisäntä teki hänelle pyydetyn palveluksen; lisäksi hän vielä levitti peitteen hänen ylitsensä ja sanoi äreästi:
— Hyvää yötä.
Mutta toinen jo kuorsasi.