Nämä hänen ajatuksensa aiheutuivat kadulta kuuluvasta tavattomasta melusta. Eikä hän malttanut olla vetämättä syrjään ikkunaverhoa luodakseen katseen kadulle. Hän huomasi siellä parven ihmisiä, joita poliisi kehoitti hajaantumaan, ja jotka ensin vastasivat hänelle röyhkeitä sanoja, mutta sitten muristen hajaantuivat. Kaikkein pahimmalta enteeltä näytti notaariosta se, että järjestystä valvovat soturit esiintyivät erittäin kohteliaasti. Hän veti verhon uudelleen ikkunan eteen ja oli hetken aikaa kahden vaiheilla, pitikö hänen panna täytäntöön tämä yritys, vai jättää siihen Renzo kahden kätyrin valvonnan alaiseksi ja itse rientää oikeuden kapteenin luo ilmoittamaan millä kannalla asiat olivat.
— Mutta, hän ajatteli seuraavassa tuokiossa, tullaan sanomaan, että olen kelvoton ja pelkuri, ja että tehtäväni vaan on noudattaa annettuja määräyksiä. Kuka pahan päästää pussiin, hänen on se myös kannettava. Kirottu olkoon roskaväki, kirottu tämä ammatti!
Renzo seisoi siinä, ja molemmat kätyrit olivat toinen hänen vasemmalla, toinen oikealla puolellaan. Notaario antoi heille merkin, etteivät häntä kohtelisi tylysti ja virkkoi sitten Renzolle:
— No ystäväni, joutukaa nyt.
Mutta Renzokin kuunteli, katseli ja punnitsi. Nyt hän oli melkein pukeutunut, puuttui vielä takki, jota hän piti toisessa kädessä, tunnustellen toisella taskuja.
— Kas vaan, hän sanoi katsoen notaarioon hyvin merkitsevästi. Täällä taskussa oli rahoja ja kirje hyvä herraseni!
— Kaikki annetaan teille takaisin täsmällisesti, kunhan vaan nämä muutamat tarpeelliset muodollisuudet on täytetty. No, lähtekäämme nyt matkaan.
— En ikinä, virkkoi Renzo pudistaen päätään. Tähän en suostu. Minä tahdon takaisin omaisuuteni hyvä herra. Vastaan teoistani, mutta tahdon omaisuuteni takaisin.
— Tahdon näyttää teille, että luotan teihin; tässä ne nyt ovat, ja joutukaa nyt.
Näin sanottuaan notaario veti povestaan takavarikkoon otetut esineet ja ojensi ne huoaten Renzolle. Tämä pani ne takaisin niille kuuluvaan paikkaan ja mutisi: