Vastaukseksi kohosi suosiollista murinaa ja sitten selvempiä suojelusta puoltavia ääniä. Kätyrit käskevät ensin, neuvovat sitten ja pyytävät lopuksi lähimpiä vetäytymään syrjään ja tekemään tilaa. Mutta väkijoukko tunkeutuu vaan lähemmäksi ja sulloo heitä kokoon. Kun kätyrit huomaavat vaaran, he hellittävät rannekahleet eivätkä enää yritä muuta kuin sekaantua joukkoon, voidakseen muiden huomaamatta luikkia tiehensä. Notaario halusi hartaasti tehdä samoin; mutta hänen musta virkavaippansa asetti tässä kohdin vaikeuksia. Kalpeana ja säikähtyneenä miesparka yritti tekeytyä niin pieneksi kuin suinkin ja pujottautui sinne tänne päästäkseen pujahtamaan pois tungoksesta. Mutta hän ei voinut nostaa katseitaan, näkemättä kahdenkymmenen silmän tuijottavan häneen. Hän yritti monta keinoa näyttääkseen muka muukalaiselta, joka ohikulkiessaan sattumalta olisi joutunut tungokseen kuin oljenkorsi jäähän. Ja jouduttuaan nenätysten erään miehen kanssa, joka tuijotti häneen kiukkuisemmin kuin muut, hän veti suunsa hymyyn ja kysyi teeskennellen hölmöä:
— Mikä jupakka tämä on?
— Kirottu korppi! vastasi mies.
Huutoihin yhtyivät tuuppaukset, ja lyhyessä ajassa notaarion, osaksi omin jaloin, osaksi toisten kyynäspäiden avulla, onnistui saavuttaa, mitä hartaimmin tänä hetkenä toivoi, nimittäin päästä erille tästä ahdingosta.
— Paetkaa, paetkaa, hyvä mies. Tuossa on luostari, tässä on kirkko, tänne, tuonne, huudetaan joka taholta.
Pakenemaan häntä todella ei tarvinnut kehoittaa. Ensi hetkestä alkaen, jolloin salaman tavoin hänen mielessään oli välkähtänyt toivo päästä näistä kynsistä, hän oli alkanut tehdä laskelmiaan ja oli päättänyt paon onnistuessa astua pysähtymättä kunnes saapui ulkopuolelle ei ainoastaan kaupungin, vaan myös koko herttuakunnan rajoja.
— Sillä, näin hän oli ajatellut, nimeni on nyt heidän kirjoissaan, miten lienevätkin saaneet sen selville, ja kun tuntevat ristimä- ja sukunimeni, voivat he tulla minua vangitsemaan, milloin vaan hyväksi näkevät. Mihinkään tyyssijaan hän ei tahtonut pysähtyä, ennenkuin oli päässyt kauas turviin oikeudenpalvelijoilta.
— Jos voin olla metsälintu — näin hän lisäksi oli ajatellut, — en tahdo olla häkkilintu.
Hän oli siis päättänyt tyyssijakseen valita sen Bergamon paikkakunnan, missä asui tuo hänen serkkunsa Bortolo, joka, kuten lukija ehkä muistanee, monta kertaa oli kehoittanut häntäkin asettumaan sinne asumaan.
Mutta miten löytää tie, siinä pulma.