— Vähänpä puuttui, hyvät ystäväni, ettei tänään olisi ollut yhtä kuuma päivä kuin eilen, jopa kuumempikin. Ja tuskin voin uskoa, että olen tässä teille sitä kertomassa; sillä olin jo hylännyt kaikki matkatuumani, jäädäkseni myymäläpahastani vartioimaan.
— No mitä piruja sitten tapahtui? kysyi muuan kuulijoista.
— Mitäkö tapahtui; niin juuri itse piru oli liikkeellä. Saattepa kuulla.
Ja leikeltyään ruoka-annoksensa, joka hänelle oli tarjottu, hän alkoi syödä ja jatkoi. Läsnäolijat seisoen oikealla ja vasemmalla pöydän ääressä, kuuntelivat suu auki. Renzo istui paikallaan, oli olevinaan kuuntelematta, mutta seurasi kuitenkin tarkkaavaisemmin kuin kukaan muu, sillävälin kuin pureskeli viimeisiä suupalojaan.
— Tänä aamuna siis nuo roistot, jotka eilen panivat toimeen tuon kauhean mellakan, kokoontuivat sovittuihin paikkoihin — luonnollisesti he olivat keskenään sopineet; kaikki oli edeltäpäin valmistettua — he kokoontuivat siis ja alkoivat uudelleen kierrellä katuja huutaen, saadakseen koolle väkeä. Tiedätte, että tällöin käy samoin kuin lattiata lakaistaessa, teidän luvallanne: kuta enemmän lakaisija etenee, sitä enemmän rikkaläjä kasvaa. Kun katsoivat joukkonsa tarpeeksi lukuisaksi, he kulkivat herra viljavoudin asunnolle; ikäänkuin eivät eiliset, tuolle kunnon herralle tehdyt ilkivaltaisuudet vielä olisi riittäneet! Nuo konnat! Ja mitä inhoittavia hävyttömyyksiä he hänelle syytivät. Kaikki valheita. Sillä herra viljavouti on hyvä mies ja täsmällinen. Minä hänet hyvin tunnen, sillä olen yhteydessä hänen talonsa kanssa, minä kun myyn kankaan hänen palvelijoidensa virkapukuihin. He kulkivat siis tuota taloa kohti. Olisipa teidän pitänyt nähdä nuo roistot, nuo saastaiset naamat! Ajatelkaa, että he kulkivat minun myymäläni ohi. Hyi niitä kasvoja! Via Crucis-kadun juutalaiset eivät ole mitään niihin verrattuina. Ja niitä inhoittavia puheita, jotka liikkuivat heidän huulillaan! Olisipa tehnyt mieli tukkia korvansa, ellei olisi ollut vaarallista kääntää puoleensa noiden ihmisten huomiota. Heidän oiva tarkoituksensa oli siis lähteä ryöstöretkelle; mutta … ja tässä hän nosti ja ojensi vasemman kätensä ja painoi peukalon päätä nenännipukalle.
— Mutta? … sanoivat kaikki kuuntelijat.
— Mutta, jatkoi kauppias, mutta he huomasivat kadun pölkyillä ja rattailla tukituksi, ja tämän katusulun takana vahvan rivin espanjalaisia sotureita, pyssyt valmiina tähtäämässä, posket perää vasten. Kun roskaväki näki valmistukset … niin mitähän te olisitte tehneet?
— Kaikki käpälämäkeen.
— Tietysti; niin he tekivätkin. Mutta nähkääs, totisesti itse paholainen heitä riivasi. Nyt he riensivät Cordusiolle, näkivät tuon leipomon, jonka jo eilen olivat tahtoneet ryöstää puti puhtaaksi. Ja mitä tehtiin tuossa leipämyymälässä? Jaeltiin ostajille leipää. Siellä oli aatelismiehiä, oikein aateliston parhaimpia, valvomassa, että kaikki kävi hyvin; ja nämä rosvot — heillä oli piru nahassaan, sanon minä, ja lisäksi kiihoittajia — syöksyvät hurjina sisälle. Ryöstä sinä, minä ryöstän myös! Kädenkäänteessä aateliset, leipurit, ostajat, leivät, tiski, taikinapuntut, jauhosäkit, rahapussit, sihdit, listin, jauhot, taikina, kaikki vaan mullin mallin.
— Entä espanjalaiset sotamiehet?