— Muuten, hän jatkoi — astuen sisälle pienestä ovesta kaikkien muiden seuraamana, — tänä hetkenä te luultavasti tiedätte nuo uutiset paremmin kuin minä.
— Me emme totisesti tiedä yhtään mitään, sanoivat monet painaen kättä sydämelle.
— Onko se mahdollista? kysyi kauppias. No saattepa sitten kuulla kauniita juttuja … tai oikeammin rumia. Hoi, isäntä, onko tavallinen vuoteeni vapaa? No hyvä. Lasi viiniä ja tavallinen illalliseni. Joutukaa, sillä tahdon panna aikaisin maata ja lähteä huomenna hyvin varhain, saapuakseni Bergamoon päivällisaikaan. Ja te, hän jatkoi istuutuen pöydän ääreen vastapäiseen päähän kuin missä Renzo istui ääneti ja tarkkaavaisena, — ettekö te siis tiedä mitään noista eilisistä pirunvehkeistä?
— Oh, eilisistä olemme kyllä kuulleet puhuttavan.
— No niin, huomautti kauppias, tiedättehän siis uutisia. Ajattelin itsekseni, että tehän istutte siinä vaanimassa ohikulkijoita, joita sitten tarkoin tiedustelette…
— Mutta tänään, mitä on tapahtunut tänään?
— Niin tänään, ettekö tiedä mitään tämänpäivän tapahtumista?
— Emme yhtään mitään: tästä ei ole kulkenut ketään.
— Antakaa siis minun kastella huuliani, niin sitten kerron teille mitä tänään on tapahtunut. Saattepa kuulla!
Hän täytti lasin laitoja myöten, otti sen oikeaan käteensä, nosti vasemman käden peukalolla ja etusormella viiksiään, siveli kämmenellään partaansa, joi ja jatkoi: