— Tahdotteko tehdä minulle sen palveluksen, luonnollisesti maksusta, että soudatte minut toiselle rannalle?
Kalastaja oli tämän arvannut, ja käänsi jo veneen toista rantaa kohti. Renzo näki veneen pohjalla toisen airon, kumartui ja tarttui siihen.
— Varovasti, varovasti, sanoi veneen isäntä. Mutta kun huomasi miten taitavasti nuori mies oli tarttunut airoon ja valmistautui sitä käyttämään, hän lisäsi:
— Kah, kuuluttehan meidän ammattiimme.
— Aina vähin, vastasi Renzo, ja ryhtyi toimeensa, osoittaen pikemmin mestarin taitoa, kuin harjoittelijan kykeneväisyyttä.
Herkeämättä soutaen hän silloin tällöin loi epäluuloisen katseen sille rannalle, jolta poistui, ja sitten levottoman katseen vastaiselle rannalle, ja hänen mieltään karvasteli, ettei voinut soutaa sinne lyhintä tietä virta kun sillä kohdalla oli liian vuolas, niin ettei saattanut ohjata venettä suoraan sen poikki. Veneen täytyi milloin kääntyä poikittain, milloin seurata virran mukana ja pyrkiä vinosuuntaisesti toiselle rannalle.
Kaikissa hieman sekavissa yrityksissä vaikeudet, jotka alussa esiintyvät tukuttain, jakaantuvat sitten ja pienenevät itse toimeenpanon aikana; niinpä Renzo nyt, kun jo melkein oli kuljettu Adda joen poikki, oli levoton kun ei tarkalleen tietänyt, muodostiko se tässä kohdassa noiden kahden valtion rajan ja oliko hänellä voitettuaan tämän esteen vielä toisia voitettavana. Hän puhutteli siis kalastajaa, joka kääntyi, osoitti päännyökkayksellä tuota valkeata täplää, jonka edellisenä yönä oli nähnyt ja joka nyt näytti hänestä paljoa selvemmältä ja kysyi:
— Onko tuo Bergamo?
— Se on Bergamon kaupunki, vastasi kalastaja.
— Ja onko tuo edessämme oleva ranta Bergamon aluetta?