Ken nähdessään huonosti viljellyllä pellolla jonkun metsäkasvin, kuten esim. kookkaan suolakkaan, tahtoisi tarkalleen tietää, onko se kasvanut itse pellolla syntyneestä idusta vai tuulen tai linnun siihen pudottamasta siemenestä, turhaan tätä asiaa pohtisi, koskaan löytämättä ratkaisua.
Samoin emme me saata sanoa, oliko kreivi-sedän päätös turvautua luostaripiirin esimieheen, tämän sekavan solmun sopivimpana katkaisijana, itsestään syntynyt hänen aivoissaan, vai oliko se siihen johtunut Attilion viittauksesta.
Varmaa ainakin on, ettei tämä ollut sattumalta lausunut tuota sanaa. Ja vaikka hän hyvin saattoi odottaa, että näin selvä viittaus oli nostava kreivi-sedän herkän epäluuloisen itserakkauden, hän kuitenkin oli tahtonut vilahuttaa tätä apukeinoa hänen silmiensä edessä, osoittaakseen tietä, jota myöten hän halusi hänen astuvan. Toiselta puolen tämä keino oli niin kreivi-sedän luonteen mukainen, siihen viittasivat asianhaarat niin selvästi, että saattaa varmasti olettaa hänen ilman tuollaista viittaustakin sen keksineen, olihan kysymys siitä, että jo yleisesti tunnetussa taistelussa, ei mies, joka kantoi hänen nimeään, hänen oma veljenpoikansa, joutuisi tappiolle. Tämä oli seikka, joka hyvin läheisesti koski hänen vaikutusvaltaansa, mikä oli hänelle niin ylen kallisarvoinen. Se hyvitys, jonka hänen veljenpoikansa itse olisi voinut itselleen hankkia, olisi ollut tautia pahempi lääke, selkkauksien lähde, ja tämä oli, maksoi mitä maksoi, ehkäistävä, ja aikaa hukkaamatta. Jos hän olisi käskenyt Rodrigon tällöin lähtemään linnastaan, tämä luultavasti ei olisi totellut. Ja jos olisi totellut, niin olisihan se ollut taistelukentän luovuttamista, se olisi ollut hänen oman perheensä peräytymistä luostarin tieltä.
Käskyt, lain valta ja kaikki tämänkaltaiset peljätykset olivat täydelleen tehottomat tällaiseen vastustajaan nähden. Luostari- ja maallikkopapit olivat täydelleen vapaat joutumasta maallisen tuomioistuimen eteen. Ja tämä vapaus ei ainoastaan käsittänyt henkilöitä, vaan myös heidän asuinpaikkojaan. Tämä on tosiseikka, jonka kaikki tietävät, nekin, jotka eivät olisi lukeneet muuta historiaa kuin tämän teoksemme.
Kaikki, minkä saattoi tehdä tällaiselle vastustajalle oli se, että poisti hänet seudulta. Ja ainoa keino panna tämä toimenpide täytäntöön oli kääntyä luostaripiirin esimiehen puoleen, jonka mielivallasta riippui tuon henkilön jääminen tai poistaminen.
Luostaripiirin esimies ja kreivi olivat vanhoja tuttavia; he tosin olivat tavanneet toisensa harvoin, mutta joka kerta kun tämä oli tapahtunut, he olivat toisilleen ilmaisseet harrasta ystävyyttä ja tuhlaillen tarjonneet toisilleen palvelusta. On joskus helpompi tulla toimeen henkilön kanssa, joka on useampien johtaja, kuin jonkun yksityisen hänestä riippuvan kanssa. Sillä jälkimäinen pitää silmällä yksinomaan omaa asiaansa, tuntee vaan omaa intohimoaan ja huolehtii ainoastaan omasta edustaan, kun sitävastoin edellinen yhdellä ainoalla katseella havaitsee sata eri suhdetta, sata seurausta ja etua, sata pelastettavaa seikkaa, ja näin saattaa häneen vaikuttaa sadalta eri taholta.
Perinpohjaisen harkinnan jälkeen kreivi-setä eräänä päivänä kutsui päivällisille luostaripiirin esimiehen ja valitsi hänelle ylen viekkaasti keksien mitä valituimpia pöytävieraita. Näiden joukossa oli muutamia hänen sukulaisiaan, joilla oli mitä ylhäisin nimi, niitä, joiden pelkkä perhenimi oli loistava arvonimi ja jotka ryhdikkäästi jonkunmoisella synnynnäisellä varmuudella ja suojelevaisuuden äänenpainolla suuruutensa yläilmoista suvaitsivat tuttavallisesti puhua suurista asioista. Näiden onnistui, sitä nimenomaan tavoittelematta, joka hetki herättää ja vahvistaa käsitystä suuruudestaan ja voimastaan. Vieraiden joukossa oli myös jokunen määrä henkilöitä jotka olivat kiintyneet taloon perinnöllisen ystävyystunteen ja isäntään elinaikaisen orjamaisuuden nojalla. Nämä henkilöt olivat lientä tarjottaessa sanoneet niin ja amen kaikkeen, tehden sen suullaan, silmillään, korvillaan, koko päällään, koko ruumiillaan, koko sielullaan, ja kun oli ehditty jälkiruokaan, olivat he saaneet erään vieraista niin pitkälle, ettei tämä enää muistanut miten menetellä, kun piti sanoa ei.
Kun oli istuttu pöytään, kreivi-isäntä pian käänsi keskustelun Madridia koskeviin asioihin. Roomaan kuljetaan useampia teitä;[31] Madridiin hän kulki joka tietä. Hän puhui hovista, kreivi-herttuasta, ministereistä, kuvernöörin perheestä, härkätaisteluista, mitkä viimemainitut hän osasi täydelleen kuvata, hän kun oli ollut sellaisessa läsnä ja nauttinut tästä näytelmästä eräältä Escurial-linnan ylhäiseltä paikalta. Mainitusta linnasta hän saattoi tehdä selkoa yksityiskohtia myöten, sillä muuan kreiviherttuan suosikki oli hänelle näyttänyt kaikki sen sopet. Jonkun aikaa koko pöytäseura, kuulijakunnan tavoin kuunteli yksinomaan tarkkaavaisesti häntä; sitten se jakautui yksityiskeskusteluihin. Kreivi-setä kertoi silloin edelleen koko joukon tuollaisia hupaisia juttuja vieruskumppanilleen, luostaripiirin esimiehelle, joka häiritsemättä antoi hänen niitä loppumattomiin lasketella. Mutta äkkiä kreivi muutti puheainetta ja käänsi sen pois Madridista; ja hovista hoviin, arvosta arvoon hän ohjasi sen kardinaali Barberiniin, joka oli kapusiinilainen ja silloisen paavin, Urbanus VIII:nnen veli.
Lopuksi täytyi kreivin antaa toistenkin vähän puhua ja vuorostaan kuunnella, ja ottaa huomioon, että maailmassa oli sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät tanssineet yksinomaan hänen pillinsä mukaan. Vähän senjälkeen noustiin pöydästä, ja kreivi pyysi esimiestä tulemaan hänen kanssaan viereiseen huoneeseen.
Kaksi voimanedustajaa, kaksi valkopäätä, kaksi täydellistä kokemusta oli tässä vastatusten. Hänen ylhäissukuisuutensa pyysi hänen korkea-arvoisuuttaan istumaan, istui itsekin ja alkoi: