— Huomioon ottaen ystävyyden, joka vallitsee meidän välillämme olen katsonut soveliaaksi ilmaista teidän Korkea-Arvoisuudellenne asian, joka koskee meitä molempia ja joka on ratkaistava meidän kahden kesken, ilman että se kulkee toisten käsien kautta, jotka voisivat… Sentähden minä verukkeitta, vilpittömästi, suoraan sanon teille mistä on kysymys; ja olen varma siitä että pari sanaa vaihdettuamme asiasta sovimme. Teidän luostarissanne Pescarenicossa, on muuan munkki Cristoforo, kotoisin ———sta?
Luostaripiirin esimies nyökäytti myöntäen päätänsä.
— Suvaitkoon siis Teidän Korkea-Arvoisuutenne sanoa minulle vilpittömästi, hyvän ystävän tavoin … tuota henkilöä … tuota munkkia en persoonallisesti tunne; ja kuitenkin tunnen paljon kapusiini-munkkeja ja kaikki he ovat kunnon ihmisiä, uutteria, varovaisia, nöyriä: olen aina ollut teidän munkkikuntanne ystävä, aina lapsuudestani asti. Mutta jokaisessa hieman suuressa perheessä … on aina joku yksilö, joku pää … ja tuo veli Cristoforo … tiedän varmalta taholta, että hän on mies … joka melkoisesti pitää riitaisuuksista … joka ei ole vallan niin varovainen, niin kunnioittavainen… Lyönpä vetoa, että hän on useammin kuin kerran tuottanut Teidän Korkea-Arvoisuudellenne päänvaivaa.
— Huomaan hyvin: hän on ottanut jonkun asian ajettavakseen, ajatteli odottaessaan esimies. Se on minun syyni, olisihan minun pitänyt tietää, että tuo siunattu Cristoforo on munkki, jonka on matkustaminen saarnatuolista toiseen, sillä häntä ei koskaan saa jättää samalle paikkakunnalle puolta vuotta kauemmaksi, ei ainakaan maalaisluostariin.
— Oh! hän sitten sanoi ääneensä: minua suuresti pahoittaa, että Teidän Ylhäisyydellänne on moinen käsitys veli Cristoforosta. Sillä mikäli minä tiedän, hän on tavoiltaan nuhteeton munkki luostarissa ja myös suuresti arvossa pidetty sen ulkopuolellakin.
— Ymmärrän varsin hyvin, että Teidän Korkea-Arvoisuutenne katsoo velvollisuudekseen… Mutta kuitenkin rohkenen, vilpittömänä ystävänä, ilmaista teille asian, joka on hyvin tärkeä teidän tietää; ja vaikka se jo olisikin tullut tietoonne, minä saatan rikkomatta velvollisuuksiani, huomauttaa teille muutamia seurauksia … mahdollisia; en sano sen enempää. Me tiedämme, että tuo Cristoforo suojeli erästä tuon paikkakunnan miestä, miestä… Epäilemättä Teidän Korkea-Arvoisuutenne on kuullut hänestä puhuttavan: miestä, joka niin suurta pahennusta nostaen pakeni oikeuden käsistä, tehtyään tuona kauheana Pyhän Martin päivänä tekoja … oh tekoja! … tarkoitan Lorenzo Tramaglinoa.
— Ai, ai, ajatteli esimies; ja hän sanoi: Ensi kerran kuulen puhuttavan tästä yksityisseikasta. Mutta Teidän Ylhäisyytenne varsin hyvin tiennee, että yksi puoli kutsumustamme on juuri siinä, että haemme eksyneitä palauttaaksemme heidät…
— Tietysti, tietysti. Mutta eräänlaisten henkilöiden suojeleminen!… Ne ovat vaarallisia, ylen arkaluontoisia tehtäviä.
Ja tässä hän ei tapansa mukaan pullistanut poskiaan ja puhaltanut ulos ilmaa, vaan pani suunsa nippuun ja veti sisään ilmaa yhtä paljon kuin muulloin puhalsi ulos. Sitten hän jatkoi:
— Olen katsonut tärkeäksi antaa Teidän Korkea-Arvoisuudellenne tämän neuvon, sillä jos Roomasta käsin saattaisi saapua teille jotain … en oikein tiedä miten sanoisin…