— Olen kiitollinen Teidän Ylhäisyydellenne tästä neuvosta; kuitenkin on minulla edelleen se varma vakaumus, että, jos otetaan asiasta lähemmin selvä, huomataan veli Cristoforon, jos on seurustellut tuon miehen kanssa, tehneen sen yksinomaan aikeissa käännyttää tuon miehen parempiin tekoihin. Veli Cristoforon minä tunnen.
— Te tiedätte epäilemättä paremmin kuin minä, minkälainen henkilö hän oli maallikkona, ne kauniit urotyöt, jotka hän teki nuoruudessaan.
— Se on hengellisen puvun kunnia, herra kreivi, että mies, joka maallikkona on saattanut antaa aihetta kulkupuheisiin, puettuaan tuon puvun yllensä, on muuttunut toisenlaiseksi. Ja siitäperin kuin veli Cristoforo on kantanut tuota pukua…
— Tahtoisin kernaasti sen uskoa; sanon tämän sydämestäni, tahtoisin sen uskoa; mutta joskus, kuten sananparsi sanoo, munkkikaapu ei vielä tee munkkia.
Tämä sananparsi ei tarkalleen sopinut tähän kohtaan. Mutta kreivi oli käyttänyt sitä toisen asemesta, joka oli haamoittanut hänen aivoissaan: Susi pysyy sutena, vaikka se nahkansakin vaihtaa.
— Minulla on eräitä tietoja, hän jatkoi, eräitä osviittoja.
— Jos Teidän Ylhäisyytenne, virkkoi luostaripiirin esimies, todella tietää tämän munkin tehneen jonkun hairahduksen — saatammehan me kaikki erehtyä — niin teette minulle erityisen palveluksen ilmaisemalla sen. Minä olen esimies, arvoton tosin, mutta tehtäväni on juuri oikaista, keksiä parannuskeinoja.
— No sanonpa teille; tuohon ikävään asianhaaraan, että veli Cristoforo on ottanut suojelukseensa tuon kyseessä olevan yksilön, liittyy toinen yhtä epämiellyttävä seikka, joka saattaisi… Mutta me molemmat tietysti järjestämme kaikki yhtä haavaa, Nähkääs, tuo samainen veli Cristoforo on antautunut ilmiriitoihin veljenpoikani Don Rodrigo ———n kanssa.
— Tuo minua pahoittaa, tuo minua sanomattomasti pahoittaa!
— Veljenpoikani on nuori ja tulinen. Hän tuntee arvonsa, eikä ole tottunut siihen, että häntä yllytetään…