Ja hän nousi muulin selkään paljoa ketterämmin kuin ensi kerralla.
Kulkue lähti liikkeelle heti kun Nimittämätön vuorostaan oli noussut muulinsa selkään. Hänen otsansa oli taas kohonnut pystyyn. Hänen katseensa oli käynyt käskeväksi, kuten tavallisesti. Ne palkkalaisrosvot, jotka hän matkallaan kohtasi, huomasivat kyllä hänen kasvoissaan suuren huolen, tavattoman mielenliikutuksen merkkejä; mutta eivät ymmärtäneet, eivätkä voineet ymmärtää sen enempää.
Tänne ei vielä ollut levinnyt mitään tietoa tässä miehessä tapahtuneesta suuresta muutoksesta; eikä kukaan noista ihmisistä olisi voinut itsestään mitään sellaista arvata.
Kunnon vaimo oli heti joutuin sulkenut kantotuolin uutimet. Sitten hän ystävällisesti tarttui Lucian käsiin ja alkoi häntä rauhoittaa sanoin, jotka uhkuivat osanottoa, onnittelua ja hellyyttä. Ja kun hän sitten huomasi miten paitsi kaikkien kestettyjen kärsimysten aiheuttamaa väsymystä, tapahtumien sekavuus ja himmeys estivät tyttöparkaa tuntemasta täyttä iloa vapautuksensa johdosta, hän sanoi hänelle kaiken, minkä katsoi sopivaksi selvittämään ja järjestämään hänen ajatuksiaan. Hän mainitsi hänelle sen kylän, josta oli kotoisin, ja minne nyt paraikaa oltiin matkalla.
— Todellako? virkkoi Lucia, joka tiesi että tuo kylä oli vallan lähellä kotikyläänsä. Oi, Pyhä Neitsyt, minä kiitän teitä! Äitini, äitini!
— Lähetämme oitis häntä noutamaan, sanoi kunnon vaimo, joka ei tietänyt, että se jo oli tehty.
— Niin, niin; Jumala teitä siitä palkitkoon… Ja te, kuka te olette? Miten tulitte…?
— Meidän kirkkoherramme lähetti minut. Sillä tämä herra — Jumala on liikuttanut hänen sydämensä, olkoon hän siitä ylistetty — tuli kyläämme puhumaan herra kardinaali-arkkipiispan kanssa; tämä pyhä mies, nähkääs, on paraikaa meidän seudullamme vieraana — ja tuo herra katui kauheita syntejään ja tahtoo muuttaa elämänsä. Ja hän sanoi kardinaalille ryöstättäneensä viattoman naisparan, nimittäin juuri teidät, ollen yksissä tuumissa erään toisen Jumalaa pelkäämättömän miehen kanssa, jonka nimeä kirkkoherra ei kuitenkaan minulle maininnut.
Lucia kohotti katseensa taivasta kohti.
— Ehkä te sen tiedätte, jatkoi kelpo vaimo; yhtäkaikki; herra kardinaali siis ajatteli, että kun oli kyseessä nuori nainen, tarvittiin naista hänelle seuraa pitämään, ja hän sanoi kirkkoherralle sellaista hakevansa, ja tuo hyvä pastori tuli minun luokseni…