— Mainio tuuma, sanoi Harmaa; menen ja palaan heti.
— Kuule, Harmaa, anna minulle ensin vähän vettä. Minun on niin kuuma, etten enää jaksa sitä kestää.
— Ei, hyvä herra, vastasi Harmaa; ei mitään ilman lääkärin määräystä. Tuo on eriskummaista tautia, jota tulee hoitaa erityisellä tavalla; eikä sovi hukata aikaa. Mutta olkaa huoleti, kädenkäänteessä olen taas täällä herra Chiodon seurassa.
Näin sanottuaan hän poistui ja sulki oven jälkeensä.
Don Rodrigo paneutui jälleen pitkäkseen vuoteeseen ja seurasi hengissä mukana Chiodon talolle, laski askeleet, laski hetket. Silloin tällöin hän kääntyi katselemaan ruttopaisettansa; mutta käänsi siitä heti inhoten pois katseensa. Kotvan kuluttua hän alkoi kuunnella, joko haavalääkäri saapui; ja tämä tarkkaavaisuuden ponnistus keskeytti kivuntuntemuksen ja selvitti hänen ajatuksiaan. Äkkiä hän kuuli kaukaisen kellon kilahduksen, joka tuntui kuuluvan hänen asuntonsa sisähuoneista, eikä kadulta. Hän kuuntelee tarkkaavaisesti ja kuulee sen lähempää, toistuvan ja askeleiden hiipimisen yhteydessä. Hirvittävä epäluulo viiltää hänen mieltänsä. Hän kavahtaa istumaan ja kuuntelee vielä tarkemmin. Hän kuulee viereisestä huoneesta kumeata kolinaa, joka tuntuu syntyvän jonkun raskaan esineen varovaisesta maahan laskemisesta. Hän keikahuttaa jalkansa ulos vuoteesta, ikäänkuin noustakseen, tuijottaa oveen, näkee sen aukenevan, näkee ilmestyvän ja lähestyvän kahden likaisen ja repaleisen punavaipan, kahden roistonaaman, sanalla sanoen, kahden monatton. Hän näkee puoleksi Harmaan kasvot, joka piiloittuneena raoitetun oven taa seisoo väijytyksissä.
— Kirottu petturi!… Pois täältä senkin lurjukset! Biondino! Carlotto! Avuksi! Minua murhataan! huutaa Don Rodrigo. Hän pistää kätensä pieluksen alle etsien pistoolia; tarttuu siihen ja vetää sen esille; mutta jo hänen lausuessaan ensi sanan, olivat monattot hyökänneet vuodetta kohti. Nopeampi heistä on jo karannut hänen kimppuunsa, ennenkuin hän on ehtinyt tehdä mitään; hän tempaa pistoolin hänen kädestään, ja viskaa sen kauas, pakoittaa hänet jälleen panemaan pitkäkseen, ja pitää häntä siinä asennossa ja täynnä raivoa ja ivaa hän huutaa:
— Konna! Monattoja vastaan; terveyslautakunnan palvelijoita, niitä vastaan, jotka tekevät laupeuden tekoja.
— Pidä hänestä lujasti kiinni, kunnes olemme saaneet hänet ulos täältä, sanoi toinen kumppani lähestyen erästä kirstua. Samassa Harmaa astui sisään ja rupesi yhdessä toisen kanssa murtamaan kirstun lukkoa.
— Sinä katala! ulvoi Don Rodrigo, katsoen häntä sen monatton alitse, joka piti häntä kiinni, ja väännellen itseään ja ponnistellen vapautuakseen hänen jäntevien käsivarsiensa kouristuksesta.
— Antakaa minun ensin tappaa tuo katala mies, hän sanoi monattoille, ja tehkää minulle sitten mitä tahdotte.