Sitten hän kaikin voimin alkoi kutsua toisia palvelijoitaan, mutta se oli turhaa vaivaa, sillä tuo inhoittava Harmaa oli lähettänyt heidät kauas, muka toimittamaan isännän määräyksiä, ja sitten hän oli mennyt ehdoittamaan monattoille, että tulisivat tälle retkelle ja jakamaan saalista.
— Pysy alallasi, pysy alallasi, sanoi onnettomalle Don Rodrigolle tuo roisto, joka piti häntä kuin naulittuna kiinni vuoteeseen. Sitten hän kääntyi molempien saaliinryöstäjien puoleen ja virkkoi:
— Teette kai tehtävänne rehellisesti!
— Sinä, sinä, mylvi Don Rodrigo Harmaaseen päin, jonka näki olevan täydessä touhussa arkkua murtaessaan, rahaa ja vaatteita penkoessaan ja niitä jakaessaan. — Sinä sittenkin… Haa, sinä hornanhenki! Saatan vielä parantua!
Harmaa ei hiiskunut sanaakaan, eikä edes, mikäli saattoi, kääntynyt sinnepäin, mistä nämä sanat lähtivät.
— Pidä häntä lujasti, sanoi toinen monatto; hän on vallan raivoissaan.
Ja niin oli todella laita. Hän kirkui vielä kerran kovasti ja yritti viimeisen kerran rajusti ponnistella päästäkseen vapaaksi, mutta kaatui äkkiä uupuneena ja tupertuneena alas. Hän tuijotti kuitenkin vielä kuin lumottu eteensä, ja tavan takaa hän vavahti tai vaikeroi.
Monattot tarttuivat häneen, toinen jaloista ja toinen hartioista, ja laskivat hänet paareille, jotka olivat jättäneet viereiseen huoneeseen. Toinen heistä palasi sitten noutamaan saalista. Lopuksi he rupesivat kantamaan surkeata taakkaa ja veivät sen pois.
Harmaa jäi joutuisasti kokoomaan mitä vielä saattoi hänelle soveltua. Hän teki kaikesta mytyn ja läksi tiehensä. Hän oli visusti varonut koskemasta monattoihin ja antamasta heidän häntä koskettaa; mutta kun hän lopuksi vallan raivoissaan nuuski esille kaikkea, hän oli ottanut vuoteen vierestä isäntänsä vaatteet ja oli niitä ravistanut, ajattelematta sen enempää, nähdäkseen oliko niissä rahoja. Mutta seuraavana päivänä tämä seikka pakostakin johtui hänen mieleensä. Sillä juopotellessaan kapakassa, hänet äkkiä valtasi väristys, hänen silmänsä himmenivät, hänen voimansa uupuivat, ja hän luhistui alas. Juomatovereidensa hylkäämänä hän lankesi monattojen käsiin, jotka ryöstivät häneltä kaiken, mikä hänellä oli kelpaavaa, ja heittivät hänet rattaille, missä hän heitti henkensä ennenkuin saapui sairaalaan, jonne hänen isäntänsä oli viety. Meidän on nyt jättäminen Don Rodrigo tähän tuskien olopaikkaan ja mentävä etsimään toista henkilöä, jonka tarina ei enää koskaan olisi yhtynyt Don Rodrigon vaiheisiin, ellei hän itse sitä olisi kaikin voimin tahtonut. Tarkoitan Renzoa, jonka olemme jättäneet uuteen kehruulaitokseen Antonio Rivoltan nimisenä.
Renzo oli toiminut siinä viisi tai kuusi kuukautta, ellen pahasti erehdy. Senjälkeen oli ilmaantunut vihamielisyys Venezian tasavallan ja Espanjan kuninkaan välillä, ja se oli poistanut kaiken pelon, että edellinen tehdäkseen mieliksi jälkimäiselle olisi tiedustellut Renzon olopaikkaa. Bortolo oli siis rientänyt häntä noutamaan, ensiksi sentähden, että piti hänestä paljon, ja toiseksi sentähden, että Renzo, luonnostaan hyvin älykkäänä ja kovin taitavana ammatissaan, tehtaassa melkoisesti hyödytti henkilöä, joka kuten Bortolo, siellä oli kaikki kaikessa, joskaan Renzo itse ei voinut toivoa koskaan siksi pääsevänsä, hän kun oli tuiki taitamaton kynää pitelemään.