— Vähät siitä! Heillä on nyt muuta ajattelemista. Tahdoinpa minäkin kerran tulla katsomaan, millä kannalla ovat asiani. Eikö siis todellakaan tiedetä?…
— Mitä tahdottekaan täällä nähdä? Kohtsillään täällä ei ole niin henkeä, ei yhtään mitään. Ja lisäksi huolimatta tuosta mukamas vähäpätöisestä vangitsemismääräyksestä tulette tänne, suoraa päätä suden kitaan! Onko se nyt viisaasti tehty? Noudattakaa vanhuksen neuvoa, jolla pakostakin on enempi älyä kuin teillä, ja joka puhuu sulasta rakkaudesta teihin. Sitokaa lujalle kengännauhanne ja palatkaa sinne, mistä läksitte, ennenkuin kukaan teitä näkee. Ja jos joku jo on teidät nähnyt, palatkaa kahta nopeammin. Luuletteko, että tämä on sopiva olopaikka teille? Ettekö siis tiedä, että he tulivat teitä hakemaan, että nuuskivat, penkoivat, heittelivät kaikki mullin mallin?…
— Sen tiedän liiankin hyvin, nuo roistot!
— Entä sitten?…
— Johan teille sanoin, etten siitä vähääkään välitä. Ja tuo konna, vieläkö hän elää, onko hän täällä?
— Sanoinhan teille jo, ettei täällä ole ketään; sanon teille, ettei teidän pidä huolehtia täkäläisistä asioista; sanon teille, että…
— Kysyn teiltä, onko tuo mies täällä.
— Oi, armias taivas! Puhukaa toisin. Onko mahdollista, että teillä veressänne yhä vielä on jälellä tuo kiivauden hehku kaiken jälkeen, mikä on tapahtunut?
— Onko hän täällä, vai eikö ole?
— Ei ole täällä. Mutta rutto, poikaseni, rutto! Onpa rohkeata tällaisina aikoina kierrellä maailmaa.