— Jospa ei olisi muuta vitsausta tässä maailmassa kuin rutto … mitä minuun tulee: minulla se jo on ollut, ja olen siitä vapaa.
— No niin! No niin! Eikö tuo ole selvä viittaus? Kun on päässyt tuollaisesta vaarasta, niin mielestäni pitäisi kiittää taivasta, ja…
— Luonnollisesti sitä kiitänkin.
— Eikä mennä hankkimaan toista, sanon minä. Seuratkaa minun neuvoani…
— Teilläkin se on ollut, herra pastori, ellen erehdy.
— Ja millainen vielä lisäksi! Mitä kauheinta lajia! Ihmeen kautta olen parantunut ja nyt tässä. En sano muuta, kuin että se minua kouristi kelpo lailla, ja että se minua piteli tavalla, jonka seuraukset näette. Nyt paraikaa tarvitsin hieman lepoa, jälleen tointuakseni ja todella aloinkin jo voida vähän paremmin… Taivaan nimessä, mitä varten te tulette tänne? Lähtekää heti takaisin..
— Teillä ei ole muuta sanottavaa minulle, kuin että lähtisin takaisin. Jos olisi ollut kysymys ainoastaan siitä, olisi ollut parempi kokonaan jäädä tulematta. Sanotte minulle: mitä varten tulen. Tuhat tulimaista, minäkin tulen kotiani.
— Kotianne?
— Sanokaa minulle, onko täällä kuollut monta?
— Oh, oh! huudahti Don Abbondio; ja alkaen Perpetuasta hän luetteli koko sarjan henkilöitä ja koko perheitä. Renzo oli odottanut jotain senkaltaista. Mutta kuullessaan niin monen tuttavan, ystävän ja sukulaisen nimeä mainittavan, hän kävi kovin surulliseksi, painoi alas päänsä ja huudahti vähän päästä: