— Saatanpa totisesti sanoa, että saan kiittää teitä henkeni pelastuksesta, vastasi Renzo; ja kiitän teitä sydämestäni.
— Ei kestä, sanoi monatto. Sinä sen ansaitset; näkeehän, että olet kelpo nuori mies. Teet oikein kun voitelet tuota roskaväkeä. Voitele, hävitä heidät sukupuuttoon; he ovat vasta kuolleina jonkunarvoiset. Palkinnoksi siitä elämästä, jota me vietämme, he meitä kiroavat ja sanovat, että kun rutto on ohi, he aikovat hirttää meidät kaikki tyyni. Mutta hepä ennen tulevat kukistumaan kuin rutto. Ja monattojen pitää jäämän yksin herrastelemaan Milanoon, voittolauluja virittämään ja iloa pitämään.
— Eläköön rutto ja kuolkoon tuo roskaväki! huudahti toinen. Ja ehdoittaen tämän soman maljan, hän nosti pullon huulilleen, ja pidellen sitä molemmin käsin rattaiden tärähdellessä, hän joi aimo kulauksen, ojensi sen sitten Renzolle, sanoen:
— Juo meidän terveydeksemme.
— Sitä toivon teille kaikille sydämeni pohjasta, sanoi Renzo; mutta minun ei ole jano. Minua ei todellakaan haluta juoda tällä hetkellä.
— Olitpa aika kiipelissä, kuten näyttää, sanoi monatto. Näytätpä oikein säikähtyneeltä. Myrkyttäjäksi vaaditaan toisenlaista naamaa.
— Jokainen toimittaa virkaansa niin hyvin kuin voi.
— Annappas tänne pullo, sanoi yksi niistä, jotka kulkivat jalan rattaiden vieressä. Tahdonpa juoda siitä vielä toisenkin kulauksen sen entisen omistajan terveydeksi, joka on tuossa keskellä tätä sievää seuraa … tuossa noin, luulemma, noissa komeissa vaunuissa.
Ja kamalasti ja inhoittavasti irvistäen hän osoitti edellä kulkevia rattaita, joilla Renzo parka istui. Sitten hän muutti kasvonsa vakaviksi, mikä näytti vielä kierommalta ja inhoittavammalta, kumarsi sinnepäin ja virkkoi:
— Sallikaa, rakas isäntä, että monatto raukka nauttii teidän kellarinne viiniä. Nähkääs, meidän elämämme ei ole kaikkein helpointa. Me olemme niitä, jotka ovat nostaneet teidät vaunuihin viedäksemme teidät maatilallenne. Ja muuten teidän kaltaisillenne ylhäisille herroille viini saattaa helposti olla epäterveellistä. Mutta monatto paroilla on hyvä vatsa.