Markiisi kiitti suuresti Don Abbondiota tästä ehdoituksesta, ja pyysi häntä arvioimaan hintaa ja asettamaan sen varsin korkeaksi. Mutta hän sai kirkkoherran vallan ällistymään, kun ehdoitti, että heti yhdessä menisivät morsiamen taloon, missä sulhanenkin luultavasti oli tavattavissa.
Matkalla Don Abbondio, ollen ilosta vallan suunniltaan, kuten saattaa kuvitella, sai toisenkin hyvän tuuman, jonka lausui julki.
— Kun Teidän Ylhäisyytenne on niin halukas tekemään hyvää näille ihmisille, voisi heille tehdä vielä toisenkin palveluksen. Tuolla nuorella miehellä on niskoillaan vangitsemismääräys, jonkunmoinen maanpaonuhka, jonkin pari vuotta sitten Milanossa tuona suurena mellakkapäivänä tekemänsä vallattomuuden johdosta, jolloin hänet pyydettiin kokemattomana maalaisena, joka ei mitään pahaa tarkoittanut, kuin hiiri loukkuun. Nähkääs: pelkkää lapsellisuutta, ajattelemattomuutta; sillä todellista pahaa tekemään hän ei kykene. Minä sen saatan vakuuttaa, kun olen hänet kastanut ja nähnyt hänen varttuvan. Jos muuten Teidän Ylhäisyytenne suvaitsee ajanvietteekseen — kuten teidän säätyisenne henkilöt välistä alentuvat kuulemaan noiden ihmisparkojen yksinkertaisia tarinoita — kuulla tuon nuoren miehen itsensä kertovan tuon seikkailun, voitte muodostaa itsellenne siitä mielipiteen. Kun nyt on kyseessä noin vanha asia, ei kukaan häntä ahdista; muuten, kuten jo sanoin, hän aikoo muuttaa pois tästä valtiosta. Mutta aikaa myöten, joko hän palaa tänne, tai lähtee muualle, ei koskaan voi kaikkea edeltäpäin laskea, ja parempi on aina, että asiat ovat selvät. Herra markiisi käy Milanossa mahtavasta ylimyksestä ja suuresta miehestä … ei, ei, antakaa minun vaan puhua: totuus ennen kaikkea. Suositus, sanakin vaan Teidän arvoisenne henkilön puolelta riittäisi yllin kyllin hankkimaan vapauttavan tuomiopäätöksen.
— Eikö siis ole olemassa vaikeita syytöksiä tätä nuorta miestä vastaan?
— Ei suinkaan. Ei minun tietääkseni. He heittelivät häntä heti alussa kuumilla kekäleillä; mutta nyt luulisin että on jälellä pelkkä muodollisuus.
— Jos niin on laita, on asia helppo; ja minä otan sen järjestämisen tehtäväkseni.
— Ja sitten Teidän Ylhäisyytenne ei tahdo kuulla itseään mainittavan suureksi mieheksi. Mutta minä tahdon teitä siksi mainita, vastoin tahtoannekin. Ja jos minä vaikenisin, se ei merkitseisi mitään, sillä kaikki muut siitä puhuvat; ja vox populi, vox Dei.[70]
Todella he tapasivat nuo kolme naista ja Renzon, Saattaa kuvitella, minkä vaikutuksen tämä käynti heihin teki. Luulenpa että nuo paljaat ja rosoiset seinät, verhot, huonekalut ja astiat ällistyivät näin tavattomien vieraiden tulosta. Markiisi itse pani alkuun keskustelun, puhuen kardinaalista ja muista seikoista, tehden sen sydämellisen avomielisesti ja älykkään hienotunteisesti. Sitten hän siirtyi puhumaan ehdoituksesta, jota varten oli tullut. Hän pyysi Don Abbondiota määräämään hinnan; ja sittenkuin tämä oli kauan kursaillut ja estellyt, huomauttaen, ettei ollut sellaisiin asioihin perehtynyt, että saattoi ainoastaan hapuilla, mutta että puhui totellakseen ja vedoten hänen Ylhäisyyteensä, hän mainitsi, oman käsityksensä mukaan, suunnattoman suuren ostosumman.
Ostaja sanoi omasta puolestaan olevansa mitä tyytyväisin; ja ikäänkuin olisi kuullut väärin, hän lisäsi sen kaksinkertaiseksi. Eikä hän ottanut korjausta kuuleviin korviinsa, vaan keskeytti kaikki puheet, kutsuen heidät kaikki häiden jälkeisenä päivänä päivällisille linnaan, missä oli määrä sääntöjen mukaisesti päättää sovittu kauppa.
— Oh, sanoi itsekseen Don Abbondio, palattuaan kotiansa: jos rutto aina ja kaikkialla järjestäisi asiat tällä tavalla, niin olisi todella synti sanoa siitä pahaa. Melkeinpä joka sukupolvi sitä tarvitsisi, ja sellaisilla ehdoilla voisi alistua itse tautiinkin; kunhan vaan siitä paranisi, tietysti…