Laatusana teki nimisanan siedettäväksi.
Renzo otti hyödyllistä oppia kaikista edellisellä paikkakunnalla kokemistaan ikävyyksistä. Siihenasti hän oli ollut hieman valmis toitottamaan esiin mielipidettään ja arvostelemaan toisten vaimoja ja ylipäänsä kaikkea. Nyt hän huomasi, että sanat suussa maistuvat vallan toisin kuin korvissa, ja hän tottui hieman punnitsemaan omia sanojaan, ennenkuin lausui ne julki.
Lukijan ei kuitenkaan pidä ajatella, ettei hänellä täällä olisi ollut mitään ikävyyksiä. Ihminen — näin huomauttaa käsikirjoituksemme, ja jo tiedätte ennestään, että siinä ilmenee hieman omituinen maku vertauksiin nähden; mutta antakaa anteeksi vielä tämä, joka luultavasti tulee olemaan viimeinen — ihminen, niin kauan kuin vaeltaa tässä murheenlaaksossa, on potilas, joka loikoo vaihtelevan epämukavalla vuoteella ja joka näkee ympärillään toisia, ulkonaisesti hyvin säädettyjä, sileitä, mukavasti järjestettyjä vuoteita, ja kuvittelee, että niissä nukkuu mainiosti. Mutta jos hänen onnistuu vaihtaa vuodetta, niin tuskin hän on pannut maata uuteen vuoteeseen, kun alkaa huomata patjoja painaessaan tuossa mahkuran, joka painaa, tässä nappulan, joka pistää, ja hänestä alkaa vähitellen tuntua samalta kuin edellisessä vuoteessa. Ja sentähden pitäisi meidän pikemmin ajatella hyvän tekemistä kuin hyvän nauttimista. Ja täten meidän itsemme lopulta olisi parempi olla. — Tuo ajatelma on tosin hieman väkinäisesti esille tuotu, kuten 17:nnellä vuosisadalla oli tavallista, mutta pohjaltaan tuo mies on oikeassa. Muuten, niin hän jatkaa, senlaatuisia kärsimyksiä ja selkkauksia, joista olemme kertoneet, ei, Jumalan kiitos, kunnon ystävillämme enää ollut. Tämän jälkeen heidän elämänsä oli mitä rauhallisinta, onnellisinta ja kadehdittavinta, jopa siinä määrin, että jos rupeaisin sitä kertomaan, se teitä kuolettavasti ikävystyttäisi.
Liike edistyi oivallisesti. Alussa oli hieman vaikeuksia työntekijöiden vähyyden ja palvelukseen jääneiden ylenmääräisten vaatimusten vuoksi. Mutta pian julkaistiin asetuksia, jotka rajoittivat työmiesten palkkoja. Huolimatta siitä, että esivalta oli sekaantunut asiaan, kaikki järjestyi hyvin, sillä täytyyhän kaiken lopulta järjestyä. Veneziasta saapui toinen asetus, ja hieman järkevämpi, ja se vapautti kymmeneksi vuodeksi kaikista veroista Venezian alueelle muuttaneet muukalaiset. Ystävillemme tämä oli uusi onnen potkaus.
Ennen ensimäisen aviovuoden loppua, syntyi maailmaan kaunis olento. Ja ikäänkuin vasiten sitävarten, että Renzo olisi saanut tilaisuuden täyttää tuon jalomielisen lupauksensa, se oli tyttö; ja luonnollisesti se sai nimekseen Maria. Aikaa myöten seurasi sitten, en oikein tiedä kuinka monta pienokaista kumpaakin sukupuolta. Ja Agnesella oli täysi työ kävelyttää niitä toista toisensa jälkeen, ja hän sanoi niitä pieniksi tyhjäntoimittajiksi, ja painoi niiden poskille aimo suudelmia, jotka joksikin aikaa jättivät jälkeensä valkoisen merkin. Nämä lapset olivat kaikki hyvänluonteisia; ja Renzo tahtoi, että heidän kaikkien tuli oppia lukemaan ja kirjoittamaan; sillä, sanoi hän, kun kerta nuo peijakkaan juonet olivat olemassa, tuli heidän niitä osata käyttää hyväkseen samoin kuin toistenkin.
Hauskaa oli kuulla hänen kertovan seikkailujansa. Lopuksi hän aina mainitsi ne suuret opetukset, jotka niistä oli koonnut, paremmin käyttäytyäkseen tulevaisuudessa.
— Olenpa oppinut, hän sanoi, pysymään loitolla mellakoista; olen oppinut välttämään saarnaamista julkisilla paikoilla; olen oppinut ryyppäämisessä pysymään kohtuuden rajojen sisällä; olen oppinut, ettei tule pitää kädessään vasaraa ovien ääressä, missä on hourupäitä lähellä; olen oppinut, ettei pidä sitoa kulkusta jalkaansa, ennenkuin on ajatellut, mitä siitä voi seurata.
Ja lukemattomia muita seikkoja.
Lucia ei suorastaan pitänyt tätä oppisääntöä itsessään vääränä, mutta ei myöskään ollut siihen täysin tyytyväinen. Kuultuaan samaa monesti toistettavan ja ajateltuaan sitä moneen kertaan, hän eräänä päivänä virkkoi siveydensaarnaajalleen:
— Entä mitähän minä olenkaan oppinut? Minä en puolestani ole mennyt onnettomuuksia hakemaan, ne ovat tulleet minua hakemaan. Ellet väitä — näin hän vienosti hymyillen lisäsi, — että rikkomukseni oli se, että sinua niin suuresti rakastin, ja että lupauduin sinulle.