Alexander Balazs.
Yö ja aamu.
Onnettomin ihminen.
Aasi.
Selittämätön tapaus.
Alexander Balazs.
Omituisimpia ja miellyttävimpiä humoristeja Unkarin uudemmassa kirjallisuudessa on Alexander Balazs, jonka vilkas ja siro kertomistapa, terävä huomiokyky ja ihmissielun — varsinkin naissielun — tuntemus on taannut hänelle omassa maassaan pysyväisen kirjailijamaineen.
Balazs eli sanomalehdentoimittajana, kirjailijana ja luennoitsijana, saaden kaikkialla jakamatonta suosiota osakseen. Ollen loistavilla lahjoilla varustettu kirjailija, peloton ja moitteeton, ja toimien jäsenenä Kisfaludy- ja Petöfiseuroissa, näissä Buda-Pestin etevimmissä kirjallisissa yhdistyksissä, ilahutti hän vuosikausia unkarilaista yleisöä iloisilla jutelmillaan. Mutta raskas synkkämielisyys, joka varsinkin hänen viimeisenä elinvuotenaan vaivasi tätä kyvykästä leikillisten kuvausten kirjoittajaa, vei hänet itsemurhaan. Hellästi rakastamansa tyttärensä haudalla Buda-Pestissä surmasi onneton kirjailija itsensä parikymmentä vuotta sitten. Mutta Alexander Balazs oli niitä henkilöitä, joiden nimi ei kuolemassa unohdu, vaan säilyy vielä jälkimaailmallekin.
Suomalaisessa puvussa tarjotaan tässä muutamia hänen novellejaan meikäläiselle yleisölle. Herättäköön nämäkin osaltaan harrastusta veljeskansamme kirjallisuuteen, jota meillä vielä niin verrattain vähän tunnetaan laajemmissa piireissä!
Yö ja aamu.
Astuessani ystäväni Valentinin kirje kädessäni herra Paul Vidorin taloon K:n-kylässä, tapasin talon herran huoneessa, jonne punaposkinen palvelustyttö oli minut vienyt, hänen itsensä puolisonsa seurassa. Valentin oli niin usein kuvaillut minulle tätä avioparia, että heti heidät tunsin ja katselin heitä hyvinä, vanhoina tuttavina.
Esitin itseni ja sanoin, että olin matkalle lähdössä ja että noudattaakseni ystäväni harrasta toivomusta olin tehnyt puolentoista tunnin kierroksen, tuodakseni talon herralle kirjeen hänen ystävältään ja käydäkseni häntä tervehtimässä.
Vastaaanottoni oli ylenpalttisen sydämellinen ja pian istuimme tuttavallisessa keskustelussa, edessämme lasillinen oikeata unkarilaista viiniä, joka oli herra Vidorin omaa viljelystä. Rouva Vidor valitti vilkkaasti, että olin tullut vasta aterian jälkeen, eikä hän rauhoittunut ennen kuin tunnustin, että nauttimani päivällinen ei oikeastaan ollutkaan mikään niin erittäin hyvä, joten iltapäiväkahvi tulisi maistumaan mitä parhaiten.
Herra Vidorin entisyys oli mainehikas; hän oli nuorena tehnyt suuria ja seurauksiltaan loistavia tutkimus- ja löytömatkoja; saattaa siis helposti kuvitella, millaisen matkaseikkailujen aarteen hän omisti, josta hän teki meidät osallisiksi. Lisäksi tuli harvinainen kertomataito, ja talon yhtä kauniitten kuin rakastettavien naisten huomautukset loihtivat keskusteluun aivan erityisen sulon. Minun ei tarvinnut katua tätä "askelta tieltä", puhuakseni Ernst Wichertin tapaan.