"Mitä ajattelettekaan, armollisin rouva? Minne jäisikään siis romantiikka? Oi ei, en halua minkäänlaista selitystä, vaan vieläpä vakavasti estän sen. Tahdon tehdä teidät tuntemattomana puolisokseni. Senvuoksi kysyn: suostutteko? Onko teissä rohkeutta ja luottamusta ruveta omakseni?"
"No, enpä ole vastahakoinen, mutta vain yhdellä ehdolla."
"Millä?"
"Luvatkaa minulle kunniasanallanne, ettette te, jos emme molemminpuolisen tutustumisen jälkeen jostakin syystä miellyttäisikään toisiamme, pane minkäänlaista estettä eroamisellemme, vaan että teette kaiken voitavanne, saadaksenne oikeudellisen eron."
"Lupaan sen, hellästi rakastettu ystävättäreni!"
"Kas tässä on siis käteni!…"
Aloin hieroa silmiäni, tullakseni vakuutetuksi vasta kuulemani ja kokemani todellisuudesta, Olinko valveilla vai nukuinko? Mutta pian tulin vakuutetuksi, tulin kummastuksekseni vakuutetuksi, että kaikki mitä ympärilläni tapahtui, oli vallan totta.
"Herra pastori!" virkkoi minulle nuori sulhasmies.
"Millä voin palvella?" kysyin vapisevin äänin, aavistaen levottomalla tuskalla hänen tarkoitustaan.
"Oletteko hereillä?"