Ostajat olisivat sekoitettavat. Heihin olisi saatava se että tässä sattuvat kaikki tiet yhteen ja että täällä voivat kaikki toisiaan tavata. Kaikki pitäisi olla avonaisesti näytteillä, niin että ostajat viipyisivät kauvan puodissa ja täyttäisivät sen aamusta iltaan.
Näitä aatteitaan esitteli Törres rouva Knudsenille, kun oli ruualla hänen kanssaan, — niin pitkälle oli hän jo edistynyt. Hän tuli nyt yhä vilkkaammaksi, puhui sujuvasti ja sattuvasti, niin että rouva kuunteli häntä hämmästyksellä. Tämä talonpoikaispoika ei ollut ainoastaan näppärä ja väkevä; hänellä oli myöskin ajatuksia ja se kuului järkevältä, mitä hän sanoi.
"Minun haluttaisi hyvin puhua Gustaf Krögerille tästä", sanoi hän.
"Krögerillekö, rouva?" huudahti Törres pelästyen.
"Miksei?"
"Meidän pahimmalle kilpailijallemme!"
"Tässä ei ole koskaan ollut kysymystä mistään kilpailusta meidän välillämme", vastasi rouva Knudsen.
Törres hymyili kierosti: "Kröger sanoisi tietysti että se on typerätä kaikki tyyni, ja sitten hän tekisi sen itse."
Rouva Knudsen näki tuon ilkeän piirteen hänen kasvoissaan ja ajatteli Krögerin varoitusta; mutta kun Törres pyysi saadakseen hiukan järjestää puotia herra Jessenin poissa ollessa, niin ei hän voinut kieltää; ikäänkuin ei oikein uskaltanut.
Tulisella kiireellä selitti Törres neiti Thorsenille, mitä hän aikoi tehdä; hän kumartui aivan lähelle häntä ja neiti Thorsen katsoi häntä silmiin uskollisesti ja ihaillen; nyt oli hänen sydämmensä taas ehyt, se oli Törresin, kokonaan Törresin, hän olisi voinut ehdottaa, että sytytettäisiin puoti tuleen ja neiti Thorsenista olisi se ollut niin mainio keksintö, että hän itse olisi sitä varten raapaissut tulta tikkuun.