Silloin rupesi oppimaton talonpoika — Hans Nilsen Hauge — syntynyt 1771 — kulkemaan ympäri maata, ja keskustelujen sekä hengellisten kokouksiensa kautta hän vähässä ajassa sai hengellisen elämän rahvaassa kukoistamaan. Talonpojat jättivät tappelut ja juomingit ja rupesivat työhönsä; ja pian oli tällä hengellisellä liikkeellä useita keskikohtia avarassa maassa, joissa ahkerat ihmiset perustivat tehtaita ja kaikenlaisia hyödyllisiä laitoksia ja työntekijät sekä työn teettäjät veljellisessä rakkaudessa kokountuivat Jumalan sanaa kuulemaan.
Että rahvas näin auttoi itseänsä sekä hengellisissä että maallisissa asioissa, sitä ei virkasääty voinut kärsiä. Papit saivat ystävällisen käden-ojennuksen lakimiehiltä ja vanhan asetuksen nojalla vuodelta 1741, joka koski hengellisiä kokouksia, saivat he Haugen vangituksi.
Kymmenen vuotta hän pidettiin vankeudessa. Mutta kun kaikki, mitä ilmi saatiin lukemattomien kuulustuksien ja tutkimusten kautta, ainoastaan oli uutta todistusta miehen nuhteettomasta elämästä, suurista lahjoista ja jalosta luonteesta, hänen vihamiestensä viimeinkin täytyi päästää hänet vapaaksi ja tyytyä ryöstämään häneltä loput hänen omaisuudestaan.
Kuitenkin he olivat voittaneet, sillä Hauge oli ruumiillisesti masennettu pitkästä epäterveellisestä vankeuden elämästä; monta vuotta ei hän sen jälkeen elänyt, — sairaana ja rampana, mutta uljaana ja rohkeamielisenä loppuun asti.
V. 1824 hän kuoli. Mutta vasta 1842 saivat maan edusmiehet tuon vanhan asetuksen vuodelta 1741 kumotuksi — huolimatta kuninkaasta, valtioneuvostosta, amtmaend'eistä, yliopistosta, piispoista ja papeista.
(Tämä muistutus seuraa saksalaista painosta.)