Tuo isonlainen, kaksinkertainen leuka sekä pystyssä pidetty pää tekivät hänen katsantonsa käskeväiseksi. Siinäpä hän erosikin muista heränneistä. Sillä ne koettivat ulkomuodossaan ja koko olennossaan näyttää nöyriltä, niinkuin myös oli tullut tavaksi Haugen ystäväin parissa maan läntisissä osissa puhua surkealla, imelällä äänellä.
Matami Torvestad ei ollut unohtanut että hän oli veljesseurakunnan esimiehen leski, ja hän pyysi aina pitää taloansa hengellisen liikkeen keskikohtana. Sentähden olivat hänen pienet kokouksensa — puoleksi raamatunselitys-hetkiä ja puoleksi iltaseuroja — hänen mielestänsä sangen tärkeät, ja samasta syystä otti hän taloonsa hyyryläisiä, jota hänen ei tulojen vuoksi olisi tarvinnut tehdä.
Lauritsi'a ei hän siinä lukuun ottanut; hänet oli hän ottanut luoksensa Flekkefjord'issa olevain ystäväin pyynnöstä; vaan muut, jotka asuivat hänen luonansa, olivat hurskaita nuoria ihmisiä — enimmiten matkustavia maallikko-saarnaajia, jotka tulivat ja menivät, jäivät muutamiksi päiviksi ystäväin luo keskustelemaan ja mieltänsä keskenään ylentämään.
Ja siten matami saavutti sen, että hänen talonsa oli yksi kaupungin heränneitten kokouspaikoista ja hän itse oli mitä mahtavimpia naisia, jota vanhemmat tavallisesti kutsuivat neuvotteluihinsa.
Kippari Worsen edessä matami aina oli vähemmin ankara ja totinen kuin kaikkien muitten, — siitäkö syystä, että hän monta vuotta oli ollut kipparin hyyryläisenä — vaiko siitä että hän luuli siten paraiten voittavansa hänen sielunsa armon kutsumukselle, vai oliko hänellä kenties muita syitä.
Kaikissa tapauksissa oli huomattava, että hän hyvin vähän sekoitti
Jumalan sanaa ja hurskaita lauseparsia puheesensa keskustellessaan
Worsen kanssa; jopa kärsi — niin, välistä nauroikin lystikkään
kaptenin sukkeluuksia, kun ne olivat aivan viattomia.
Sanottuansa häntä tervetulleeksi kotia ja kerrottuansa yhtä ja toista, mitä oli tapahtunut hänen poissa ollessaan, lopetti hän kysymällä, eikö kapteni — joka istui täällä niin yksinänsä — tahtoisi tulla hänen luoksensa illalliselle. Se ilahuttaisi hänen tyttäriänsä.
"Eikö tule muita?" kysyi Jaakko Worse epäluulolla.
"Mahdollista kyllä, että joku ystävistä poikkee meille palatessaan seurakunnasta."
"Vai niin — kiitoksia sitten minun puolestani!" mutisi Jaakko Worse äreästi, "te tiedätte ett'en sovi siihen seuraan".