Worsen tultua, konsuli suurella innolla rupesi puhumaan eräästä laivasta, josta oli lukenut että se oli myytävänä Bremenissä. He saivat Börsen-Hallen käsiinsä, tutkivat laivan suuruutta, sen ikää, ja laskivat sen hintaa arviosta, ja viimein molemmat tulivat siihen päätökseen, että tämä laiva olisi erittäin sopiva Garman & Worselle.
Toisen into tarttui toiseenkin; usein ei tapahtunut että konsuli noin paistikkaa heittäysi uusiin yrityksiin; eikä aikaakaan, niin oli päätetty että Worse heti huomenna tai ylihuomenna lähtisi eräällä Bremeniläisellä laivalla, joka makasi ulkosatamassa odottamassa pohjoistuulta, lähtisi laivan ostoon, jos laiva vastaisi kertomusta siitä ja muuten olisi kunnollinen; sen tehtyään Worsen piti joko palata Sandsgaard'iin tai ottaa rahtia, jos semmoinen olisi saatavissa muualle.
Täynnä intoa ja toiminnan halua Worse jätti hyvästi, valmistuakseen matkalle; vasta kun istui veneessä, juolahti hänen mieleensä että hänen oli eroaminen Saarasta.
Tuo jalo laiva kävi yhä kehnommaksi hänen tätä ajatellessaan, ja hyvä kauppa yhä arveluttavammaksi. Intonsa laimistui peräti ja hän istui keksimässä tuhansia esteitä soutaessa lahden pohjukkaan.
Konsuli Garman puolestaan hieroi käsiänsä, hän oli hyvään aikaan ryhtynyt asiaan. Sitten hän istui tuumimaan ja laskemaan tuota laivan kauppaa; Jumala tiesi oliko se oikeastaan hyvä kauppa.
Iltapäivällä matami Torvestad huomasi että Worsen piiat kiireellisesti harjasivat vaatteita ja piiskasivat matka-kapineita.
"Lähteekö kapteni matkoille, Martta?" kysyi hän ystävällisesti parvelta, joka kulki sen rakennuksen ympäri pääpuolella, jossa hänen asuntonsa oli.
"Lähtee", vastasi Martta äreästi, sillä piiat eivät rakastaneet matamia.
"Vai niin? Tiedätkö minne?"
"En tiedä, mutta varmaankin pitkälle matkalle — varmaankin pitemmälle kuin viime kerralla, niinpä luulen."