"Niin meillä on, kapteni Worse, muutamilla suuremmassa, toisilla vähemmässä määrässä. Mutta juuri sentähden teidän pitää luopua siitä elämästä, jossa on niin paljon kiusauksia tarjona. Entäs jos nyt olisin antanut teille tyttäreni ja te sitten olisitte lähteneet kohta häiden jälkeen."
"Ei, matami, siitä lähdöstä ei olisi tullut mitään, sen voisitte huoleti vannoa!"
"Jos minä nyt — otaksuen että antaisin suostumukseni, luuletteko että konsuli siinä tapauksessa — että teidän kumppaninne sallisi teidän jättää tämä matka sikseen!"
"Tietysti! Tietysti! Sehän on selvä." Hän aivan innostui sitä ajatellessaan.
"Voisinko luottaa siihen?"
"Niin, periköön minut —"
"Älkää kiroilko! Minä uskon paremmin ilman kirouksia. Istukaa taas ja kuulkaa mitä minulla on teille sanottavaa. Olen viime aikoina paljon miettinyt tätä. Sisällinen ääni ikäänkuin vakuuttaa minulle, että tämä liitto tyttäreni kanssa olisi teidän sielunne pelastukseksi. Niin, minä ai'oin jo paljon miettimisen ja huolen jälkeen määrätä ensi sunnuntai hääpäiväksi —"
"Mitä — mitä sanotte?" huusi Worse hyppien ylös tuolilta. "Oi matami, te olette sentään peijakkaan kelpo vaimo!"
"Mutta nyt havaittuani että äkkinäinen matkakäsky voi riistää teidät perheeltänne, heittääkseen teidät kiusauksiin ja vaaroihin, jotka helposti — me tiedämme kuinka helposti — voi tukehduttaa hyvät siemenet ja taas tehdä teidät kadotuksen lapseksi, nyt en uskalla ajatellakaan sitä, että uskoisin teille lapseni, rakkaan Saarani!"
"Mutta, matami, matami! Minä en lähde, minä en tahdo lähteä, minä menen suoraan konsulin luo ilmoittamaan että hän saa lähettää toisen; minä vannon ett'en lähde!"