"Oi, ole jo vaiti hänestä! Hän oli puolihupsu. Ei, tiedätkös, Saara se on toista"; ja hän rupesi pitämään sangen harrasta ylistyspuhetta kaikista Saaran oivallisuuksista, välistä kuiskaten, vaikka he istuivat yksinänsä kippari Randulfin salissa.
Vaan Tuomas Randulfin kasvoista ei kadonnut tuo epäilevä hymy, joka niin harmitti Worsea; ja mitä hartaammin hän jatkoi kertomustaan vaimonsa oivallisuudesta ja omasta onnestansa, sitä suuremmalla epäilyksellä Randulfin pitkä nenä vaipui alasvedettyjen suupielien yli, kunnes Worse väsyi häneen ja tahtoi mennä.
"Äläppäs huoli mennä, vielä lasillinen! Onko sinulla semmoinen kiire,
Jaakko?"
"Niin, kello on puoli kaksitoista ja me syömme päivällistä kello kaksitoista."
"Aijaa, joko alkaa?" huudahti Randulf riemuiten. "Nyt sinä jo roikut vaimosi kellonnuorassa. Ehkä et uskalla juoda lasillistakaan enää, voisihan hän sitä huomata. Hahahaa — kylläpä sinä olet mainiosti asioitasi hoitanut, Jaakko, minun poissa ollessani!"
Seuraus siitä oli että Jaakko jäi istumaan puoli yhteen ja tuli kotia hieman punoittavana ja silmät nuoskeina.
Vaimonsa odotti häntä ruo'alla: heillä oli tuoretta turskaa, maksaa ja mähnää. Saara oli hyvin totinen, tavallista totisempi, ja kun Worse yritti puhumaan: "Randulf on palannut kotia" — iloisella, huolettomalla äänellä, niin vaimo hänen suureksi harmiksensa vastasi: "Minä huomaan sen".
Vaan pahemmaksi asia vielä kääntyi, kun vaimo, sanaakaan sanomatta, otti viinakarahvin pöydältä. Worse oli tottunut päivällis-ryyppyynsä.
Vaan hän ei tehnyt mitään vastaväitöksiä. Randulfin väkevä Marsala vaikutti vähitellen, eikä hän ollut niin varma kielestänsä, että olisi uskaltanut ryhtyä pitempiin puheisin. He söivät sentähden ääneti ja Worse pani tavallisuuden mukaan pitkäkseen salin sohvalle, päivällisunta nukkuakseen.
Tunnin verran hän tavallisesti nukkui, vaan tänään ei hän herännyt ennen kuin kello viisi; ja hämmästyi suuresti kun havaitsi olevansa käärittynä harmaasen shaaliin; tuolilla sohvan vieressä oli suuri kupillinen kauralientä. Hän makasi liikkumatta ja mietti, pää oli raskas, muisto huono ja täynnä aukkoja. Hän muisti varsin hyvin, että pari poikaa seisoi nauramassa hänelle kun hän näppärästi hyppäsi porraskiven yli Egeland veljesten ryytipuodin edustalla, ja että hän täydellä todella oli aikonut käydä polisimestarin luona ilmoittamassa mitä pojat olivat tehneet; sitten hän selvästi muisti viinakarahvin, joka hävisi erääsen kaappiin; vaan sen jälkeen oli hänellä vaan epäselvä, vaaleanpunainen muisto turskan mähnästä. Hän aikoi nousta, mutta samalla Saara tuli ruokahuoneesta: "Ei, ei, sinä olet sairasna, sinun täytyy jäädä makaamaan."