"Ei, ei, Mons, nyt tulet toiseen asiaan; pidä nyt vaari: ei olemuksessa, kuten sanottu on, vaan visseissä —"
"— vaan visseissä persoonallisissa, sisällisissä töissä, niin — niin — niinkuin ruoka, juoma, vaatteet, koto, kartano, pelto, karja, raha, tavara, hyvä puoliso, kuulijaiset lapset —"
"Ei, ei, ei, Mons, nyt olet taaskin jossakin varsin muussa; jotka kuuluvat —"
"— jotka kuuluvat jokaiselle heistä erikseen; nimittäin Isä, joka ei ole kenestäkään, synnyttää poikansa ijankaikkisuudesta, Poika syntyy Isästä, ja Pyhä Henki käy heistä molemmista ulos. Tämä kaikki on totinen tosi —"
"Ei, ei, Mons! Tämä kaikki on uskon.—"
"— tämä kaikki on uskon syvä salaisuus, jota ei meidän järkemme käsittää voi."
"Oikein, Mons Monsen! Sinä olet oikein kelpo poika, kun et vaan kiirehdi niin kovin; mutta sinä puhut niin hirveän nopeasti, jotta eksyt pois aineesta. Tässä kohden on pieni eroitus kirjoissa, jonka alkeiskoulun oppilaat ehkä ovat huomanneet", sanoi provasti Abrahamille, "useat kansakoulun pojista ja maalaisista ovat lukeneet vanhempaa painosta."
Tämä oli myöskin yksi provasti Sparren ominaisuuksia, jota muut papit ihailivat tai joka harmitti heitä.
Useampain mielestä piti näet, jos kristin-opin opetuksella olisi yhdistävä merkitys seurakuntaelämään, kaikkein välttämättömästi käyttämän samaa kirjaa; ja sen vuoksi opettivat he sen Pontoppidanin selitysten painoksen mukaan, joka viimeiseksi kuninkaallisen päätöksen johdosta oli painosta ilmestynyt, eivätkä suvainneet muuta.
Mutta Sparre tyytyi siihen, mitä hänelle tarjottiin, jos lapset vaan osasivat sen kunnollisesti ulkoa. Sen tähden täytyikin hänellä olla tämä ihmeteltävä yksilöiden ja uutten ja vanhain painosten tuntemus, jotta voi sekä tehdä kysymyksen että auttaa heitä vastaamisen alkuun.