Eroituksesta painosten ja selitysten välillä puhuessaan muistui provastin mieleen eräs auttamaton rippilapsi, joka hänellä oli opetettavana tänä vuonna. Pastori Martens oli sakastissa selittänyt hänen parantumattomaksi pöllöpääksi.
Tämä oli isokasvuinen, kahdeksantoista vuotijas poika, joka muihin verraten oli jättiläisen kokoinen ja joka jo monta vuotta verrattomalla yksinkertaisuudellaan oli antanut aihetta pidätettyyn iloon ja nauruun tuossa juhlallisessa kokoushuoneessa.
Provasti oli itsekin epätoivoissaan. Mutta kuitenkin piti hän tarkkaa vaaria Osmundista ja kuunteli vakavana pätkiä ja sanajonoja, joita poikaparka arviolta lasketteli, kun häneltä kysyttiin. Lopuksi luuli provasti keksineensä ohjenuoran, ja tänäin piti hänen koettaa; hän teki äkkiä pienen poikkeuksen Kolmeyhteydestä, voidakseen ryhtyä kokeeseensa.
"Osmund Asbjörnsen Sauamyr", alkoi hän ystävällisesti ja pitkäänsä, antaakseen toiselle aikaa koota ajatuksensa. "Voitko vastata minulle, poikaseni — voitko vastata minulle kysymykseen: mitkä ovat siis sellaiset evankeliumin armolahjat?"
Osmund Asbjörnsen Sauamyr istui silmänräpäyksen ihan hiljaa; sitte alkoi hän, yksitoikkoisesti, mutta varmasti ja yhä lujemmasti laulaen, sellaisella vauhdilla, että oli hengehtymäisillään:
"Ne ovat Kristuksen vanhurskaus, syntein anteeksi saaminen, Jumalan isällinen huolenpito, perintöoikeus, rauha Jumalan kanssa, lapsellinen luottamus, Jumalan rakkaus, tilaisuus lähestyä Jumalaa ja rohkeus rukoilla häntä; lupaus Jumalan armosta, rukouksen kuulemisesta ja avusta kaikissa hädissämme, erittäin voimallisesta suojeluksesta kaikkia näkyväisiä ja näkymättömiä vihollisia vastaan, kärsivällisyydestä meidän heikkouttamme kohtaan ja säälivästä armahtavaisuudesta koko elämässämme; ijankaikkisen elämän esimaku, ilo Pyhässä Hengessä; saman Hengen hallitus, valo, voima ja väki; vapautus synnin rangaistuksesta ja vallasta, Jumalan vihasta, lain kirouksesta ja pakosta, saatanasta, helvetin ja kuoleman vallasta, maailmasta ja pahasta omasta tunnosta; kaikkein, mitä suurimpain kärsimysten muuttuminen uskovaisten hyväksi, elävä toivo autuudesta, jonka jälkeen vihdoin seuraa sanomaton ilo ja kunnia taivaissa ja niin edespäin!"
"Katsoppas vaan!" huudahti provasti Sparre riemuiten ja merkitsi kirjaansa; "Kyllähän minä sitä mieltä olinkin ett'et sinä, Osmund, sentään olekaan niin perin tyhmä! Sinun ei ehkä ole yhtä helppo ymmärtää kysymyksiä kuin kaupungin poikain; mutta osaat sinä sentään jotakin, poikaseni! Ole vaan edelleen ahkera ja tarkkaavainen, niin saat nähdä, että sinun kyllä käy hyvin!"
Alkeiskoulun pojat tulivat petetyiksi; he olivat odottaneet saada nauraa sydämensä pohjasta: mutta koko pitkän penkin pojat kumartuivat eteenpäin ja katselivat Osmundia mitä suurimmalla ihmettelyllä.
Itse istui hän suu auki ja katsoa mulkoili provastiin. Milloinkaan ei sellaista ollut tapahtunut hänelle, ei koskaan ollut hän kuullut sanaakaan kiitosta tai toivoa; mutta milloinkaan ennen ei myöskään yksikään pappi ollut havainnut tätä hänen suurta ja ainoata loistonumeroansa evankeliumin armolahjoista.
Osmund Asbjörnsen Sauamyr oli koettanut monta pappia ja kuluttanut, kuka tiesi, kuinka monta katekismoa.