"Eikö pikemmin sinulla ole jotakin mielessäsi?" kysyi tämä ynseästi, sillä hänen miehensä kävi levotonna ympäri — ilkeä, onnettomuutta ennustava hymyily huulilla?
"Onhan, minulla on vähä mielessä — ei paljo, mutta vähä, josta tahtoisin puhua kanssasi. Mutta, Herran nimessä, miltähän oikein näytätkään, Venni?"
Tämän pisti päähän olla olevinaan ymmärtämättä, että toinen tarkoitti hänen itkusta ja surusta muuttuneita kasvojaan ja käytti tilaisuutta saadakseen sanoa sen: "Miltä näytän? Luulin sinun tietävän sen?"
"Tietävän sen? Tietävän? Minkä?"
"Etkö siis ole ymmärtänyt?"
Äkkiä kokosi professori ajatuksensa, tarttui päähänsä ja katseli häntä tarkasti terävillä lääkärinsilmillään, kääntyi pois ja tuli takaisin mutisten jotakin.
"Mitä sanot, Karsten?"
"Minä? Sanon vaan: katso, katso!" vastasi hän kalpeana.
"Pelkään, ett'ei kummallakaan meistä ole oikeata sydämenlaatua pienokaisparkaa kohtaan."
"Mitä pienokaisparkaa kohtaan?"