"Kertokaa! Kertokaa!" huusi toinen innokkaasti äänellä, jonka piti merkitsemän ihastusta.
Venni ei huomannut mitään, kerrottavaansa ja tätä hetkeä kun ajatteli, jolloin vapautti itsensä miehestään, solmiakseen uuden yhteyden toisen kanssa.
Hän alkoi sen tähden tyynesti, kuten olisi tahtonut pyytää toista rauhoittumaan — siitä tulisi pitkä ja vakava kertomus.
"Niin, rakas Mordtmann, minä olen eronnut miehestäni ja tullut Teidän luoksenne; mutta ensin on jotakin muuta —"
"Mitä sanotte? Olette eronneet — minä en ymmärrä —;" hän näki äkkiä koko pikku-kaupungin asukasten seisovan päällään: professori Löfdalin rouva karannut miehensä luota majoittuakseen yöksi hänen nuorenmiehen-asuntoonsa!
Venni-rouva vavahti hieman pikaisesti häneen katsahtaessaan ja sanoi ikään kuin koetteeksi:
"Se on: minun ja mieheni välillä oli kiivas kohtaus; ja siitä syystä tulin tänne pyytämään Teiltä hyvää neuvoa."
"Ah, rakas rouva, minä tahdon tehdä puolestanne kaikki, mitä voin; alussa oikein pelätitte minut; mutta olihan sentään hyvin varomattomasti Teiltä tulla tähän aikaan päivää." Hän istuutui Vennin viereen sohvaan.
Mutta Venni-rouvan kasvot kävivät ihan jäykiksi ja suun ympärille ilmestyi ryppyjä, joita ei siinä koskaan ennen ollut näkynyt. Hänellä, joka itse aina puhui totta, oli tarkka korva kaikelle, mikä oli tyhjää lorua ja johon ei voinut luottaa; tällä hetkellä käsitti hän täydellisesti ja perinpohjaisesti Mordtmannin.
Ja syy siihen, ettei hän sitä ennen ollut tehnyt, oli se, että hänen versoova lempensä oli tehnyt hiidet luottavaksi ja sokeaksi; ja sitä paitsi oli Mordtmann, erittäinkin heidän viimeksi toisensa kohdatessaan, ollut niin todellisen kiihkeästi rakastunut.