Piirilääkäri Bentzen keksi aina muutamia jumalisia käännekohtia sellaisissa tilaisuuksissa, vaikka hänen suunsa jokapäiväisessä elämässä voi olla täynnä kiroussanoja ja arveluttavia kertomuksia.
Kun hän oli mennyt matkaansa, portti suljettu, pahin kohta salattu ja asema pelastettu, vaipui Karsten Löfdal mietteisiin; hän sulkeusi huoneeseen kuolleen kanssa, heittäytyi hänen vuoteensa ääreen ja vaikeroitsi.
Niin oli se päättynyt, hänen avioelämänsä. Se oli ollut hänelle pitkä taistelu, jossa hän aina oli joutunut tappiolle — niin tälläkin kertaa.
Hän oli taistellut voittaakseen vaimonsa muulla tavoin kuin rakastuneena. Vennin piti oppia pitämään häntä arvossa joka suhteessa, silläkin tavoin, että tunnustaisi hänen mielipiteensä elämästä oikeiksi ja taipuisi sen mukaan.
Karsten Löfdalin turhamaisuus oli hänen luonteensa; kaikki oli ollut avulijasna vahvistamaan sitä; ainoastaan hänen vaimonsa ei tahtonut taipua.
Ja sitä myöden kuin he yhdessä eläissään oppivat tuntemaan toisiansa, havaitsi professori toiveiden Vennin taipumisesta ja ihmettelystä vähenemistään vähenevän, ja sitä innokkaammaksi tuli hänen voittamishalunsa.
Kerran oli Venni, niin mietti Löfdal, vihdoinkin huomaava, ett'ei pääsisi mihinkään paitsi hänen kauttansa, ja kiihoittuneet mielipiteet tulisivat kerran vaan puheenparsiksi ja suuriksi, mitään merkitsemättömiksi sanoiksi, joita oikeastaan olivatkin.
Mutta kuitenkin vaikutti Venni mieheensä kunnioitusta. Tuo mistään huolimaton ujostelemattomuus, tuo luja, terävä silmäys, jonka professori tunsi tarkastavan itseään, jos Venni sattui olemaan toisessa päässä huoneustoa, joka kerta kun professori pidoissa sievästi ja sukkelasti antoi totuudelle pienen sutkauksen — kaikki tämä ahdisti ja kiihoitti häntä, kosk'ei milloinkaan voinut saada vaimoansa horjumaan.
Ainoasti yhdessä asiassa oli hän päässyt voitolle: taistelussa Abrahamista. Mutta samaan aikaan tapahtui jotakin muuta, joka oli kaikkea pahempi ja oli tuonut hävityksen mukanaan.
Salaisuus, jota hän kaiken elin-aikansa mitä huolellisimmasti oli kokenut estää ilmi tulemasta, oli näet se, että häntä vaivasi mustasukkaisuus — salainen, umpimielinen mustasukkaisuus. Mutta samoin kuin ei hänen turhamaisuutensa koskaan näyttäynyt millään tavalla, joka vähänkään olisi ollut kerskauksen kaltaista, niin ei hänen mustasukkaisuutensakaan koskaan esiintynyt kiivautena ja äkkipikaisuutena.