Tämä oli hyvin mietitty puhe professorilta ja teki vaikutuksensa.
Yksinään käydessään oli Abraham kuvitellut saavansa mitä ankarimpia nuhteita, mitä ankarimman rangaistuksen keksiä voi, mutta tämä oli jotakin, jota hän ei ollut voinut aavistaakaan.
Ensin tuo murheellinen, apea ääni, sitten kovat sanat ja lopuksi tuo hirveä mahdollisuus, että hän ehkä ajettaisiin pois kotoa, pois äidin luota — siinä vasta alkoi hän niin paljon käsittää, että purskahti itkuun ja makasi kauan sohvalla itkein. Kuinka käsittämättömältä tuo tekonsa hänestä tuntui! Mitä hänestä tulisi?
Pitkän ajan perästä aukasi professori oven ja käski häntä ruualle.
Venni-rouva ei vielä ollut saanut oikein selvää asiasta; mutta sen mukaan, mitä hän sai tietää, täytyi hänen sentään myöntää Abrahamin käyttäytyneen sangen sopimattomasti. Mutta kuitenkin ihmetteli hän, että tämä vähäpätöinen asia — sillä ei hän tuo oikeastaan niin perin vaarallista ollut — että tämä voi häntä niin suuressa määrin nolostuttaa. Venni tunsi itsensä kovin raskautetuksi ja sanomattoman onnettomaksi; hän tunsi mitä suurimman halun heittäytyä Abrahamin kaulaan ja itkeä tarpeekseen.
Abraham oli sortuneena nojallaan rokkansa päällä; hän ei tällä hetkellä suuresti ollut tuon kalpean sankarin kaltainen, joka seisoi uhkamielisenä puristaen nyrkkiänsä Aalbomille ja sanoen häntä perkeleeksi.
VII.
Suuri tapahtuma kaupungissa oli, että professori Löfdal oli ottanut 10 osaketta tehtaaseen; ja sitten kävi niin kuin Jörgen Kruse oli ennustanut. Kauppayhdistyksessä tapeltiin listasta; kävipä pari päivää yrityskuumeen tapainen leyhkä kaupungin muuten niin hengettömässä ja hitaassa liike-elämässä.
Neljäntoista päivän perästä lähetti Mikael Mordtmann isällensä sähköteitse tiedon, että 96,000 taalaria oli kirjoitettu.
Nuori Mordtmann oli loistavan hyvällä tuulella, sekä iloinen toiveista päästä suuremmoisen liikkeen esimieheksi että ylpeä siitä, että oli niin hyvin pelinsä hoitanut. Latinaherrain karsaista silmäyksistä välitti hän viis'; kauppamaailma — realistit — piti hänen voittaa, ja sen hän oli tehnyt.