"Minne?" kysyi äiti.
"Amerikaan", vastasi Juhana ovelta.
"Amerikaan! Ei millään ehdolla! Daniel", huusi rouva Bennechen.
"Tämä on vakainen asia, pysykäämme tyyneinä", sanoi valtioneuvos.
Saliin tuli Hilda puolipukeissaan juosten veljensä jälkeen; hän oli huoneestaan kuullut suurimman osan keskustelusta.
"Juhana, Juhana!" virkkoi hän puoliääneen, "mitä se on? matkustatkos taas?"
"Niin, Hilda, nyt matkustan ijäksi päiväksi — Amerikaan. Sinulle tulee ikävä raukalle —" hän otti sisarensa syliinsä.
"Voi niin, niin." nyyhki Hilda. "Etkö voi ottaa minua mukaasi?"
Hän sanoi niin, tarkoittamatta juuri paljoa sillä, vaan veli otti sen korviinsa heti, ja kun Hilda arveli, ettei hän saa lupaa äidiltään, vastasi hän kovaan: "Ah, me molemmat onnistumattomathan vaan matkustamme. Tule, seuraa minua ja auta minua, kunnes voit ryhtyä johonkin parempaan."
"Vaan — Juhana! oi — kuinka se on totta?"