"Miksi ei? Mitä sinusta tulee täällä kotona? Naimisiin tuskin tulet — anteeksi, sisar rakas — ja työntekoon olet liian ylhäinen. Amerikaan olet omias."
Samassa tuli rouva Bennechen sänkykamarista. "Ah — sinä et ole vielä mennyt, Juhana! Olipa hyvä, jotta voin puhella kanssasi."
Bennechenin rouva ponnisteli puhuakseen. "No, minua ilahuttaa kuulla, kaikki oli siis leikintekoa, niin, senpä kyllä uskoinkin."
"Ei, mamma, se on täyttä totta", vastasi Juhana kuivasti. "Hilda! mene ja laita tavarasi kokoon; me menemme laivaan illalla."
Hilda oli hämeissään, vaan kuitenkin niin tämän valtavan äänen valtaamana, jota hänen muutoin ujo veljensä nyt käytti, jotta hän heti totteli ja meni huoneesensa.
"Kuule, Juhana!" sanoi rouva ja asettui hänen eteensä, "oletko hupsu vai oletko vaan juovuksissa. Luuletko että isäsi ja minä antaumme senlaiselle häväistykselle alttiiksi?"
"Minä tulen noutamaan Hildan illalla, ja jollei hän ole valmiina, niin voit valmistautua suurempaan häväistykseen" — hän meni kohti ovea.
Rouva Bennechen laski huudon ja vaipui muutamaan nojatuoliin.
"Vaan, Juhana!" huusi valtioneuvo joka tuli sisään housut kourassaan, "autahan äitiäsi! näethän, että hän on tainnuksissa."
"Ei ole tainnuksissa."