Pieni herra juoksi pois, juuri kuin hän itse olisi ollut siirtonumero, vaan ennenkuin hän ehti papereinsa luo, kutsuttiin hän takaisin uhkauksen äänellä.
Valtioneuvos oli näet lukenut pari riviä hakemuksesta ja huudahti äkkiä:
"Vaan miten on tämä asiapaperi tullut meille?"
Kun toimituskirjuri tuli takaisin, pani valtioneuvos suuren valkean etusormensa muutaman sanan alle papereissa niin painokkaasti, jotta tuli syvä viiva kynnen jälestä: "Mitä on tuossa? Siinä on lahjoitusmaa."
"Kristiansandin piispa" — puuttui puheesen Njaedel, joka seurasi suurella osanotolla, jotta tuskin uskalsi hengittää.
"Siis kuuluu tämä asia kirkkokansliaan eikä tänne", sanoi valtioneuvos äkeissään.
"Niin, vaan — vaan —" alkoi toimituskirjuri, "minä en enää muista enempää, en ollenkaan muista — vaan ehkä silloin arvelin, että riidan aihe oli sitä laatua —"
"Riidan aihe!" keskeytti valtioneuvos hyvin ankarasti. "Tässä ei ole kysymys riidan aiheesta, vaan hyvästä kansliajärjestyksestä, ja sen mukaan lähetetään kaikki asiat, jotka koskevat entisiä kirkkotiluksia, kirkkokansliaan. Se on vanha sääntö, jonka herra toimituskirjurin pitäisi tietää. — Mo! ottakaa nämä asiapaperit ja viekää kirkkokansliaan!"
Valtioneuvos oikaisi mahtavan vartalonsa, ojentaessaan Molle asiapaperit. Kokoutunut joukko hajausi, ja toimituskirjuri asettui rauenneena tähystelemään siirtonumeroitaan.
Vaan Njaedel seurasi asiapapereita silmillään, ja kun veljensä äänetönnä katosi niitten kanssa, huudahti hän: "Kuka oli oikeassa?"