Kello oli kaksi.
Delphin oli järjestänyt valtioneuvoksen salin periaatteen mukaan, jonka hän sanoi olleen muodinmukaisen Tuileriassa toisen keisarikunnan aikaan.
Keskilattialla oli aukkoja, jossa saattoi kävellä edes takaisin. Vaan nurkissa ja akkunan varjostimien alla akkunain luona oli töyrytuoleja ja nojatuoleja, jossa kaksi korkeintain kolme eli neljä henkilöä saattoi kokoontua yhteen erityiseen joukkoon.
Väsymättömällä kekseliäisyydellään ja iloisella mielenjohteellaan oli hänen onnistunut haihduttaa valtioneuvoksen rouvan huonoa tuulta, ainakin ajaksi, kun kamariherra puolestaan sai tietää selityksiä, joita hän toivoi molempien huono-onnisten äkkinäisestä matkustuksesta.
Ruokahuoneessa oli pöytä katettuna vähäisine kolmine ruokalajineen, se oli oivallinen aamiainen viineineen ja sampanjineen.
Aikomuksena oli syödä ilman mitään pakoittamista, sen mukaan kuin vieraat saapuivat. Sillä tulevasta juhlallisuudesta oli melkein jokaisella puuhaa sitä tätä, jotta kukin sai tulla ja mennä mielensä mukaan.
Eipä ollut varma mihin aikaan isäntä itse tulisi, sillä hänellä oli paljon puuhaa, ja sitä paitse sanoi valtioneuvoksen rouva luottamuksella Delphinille. "Daniel on huonolla tuulella."
Salissa alkoi käydä elämä vilkkaaksi. Siellä oli sotilasjuhlaunivormuja, kanslia- ja hoviunivormuja, kaupungin korkeampi papisto röyhykauluksineen ja koristuksineen, kunnallisvirkamiehiä, korkeimman tuomioistuimen asessoreja, kolme neljä valtioneuvosta ja muutamia kunnianhimoisia asianajajia, jotka olivat kehityksensä ensi askeleella.
Tukkukauppias Falck-Olsen esiintyi uudessa porvarinunivormussaan.
"Minä lähetin sampanjan keittiön kautta", kuiskasi hän valtioneuvoksen rouvalle puristaessaan hänen kättään.