Pieniä joukkoja oli Delphinin ohjelman mukaan keräytynyt nurkkiin ja akkunain luo; keskellä lattiaa käveli muutamia kaksittain puhellen hiljaa keskenään, sillä aikaa kun suuri osa seisoskeli aamiaispöydän ympärillä syömässä tahi otti lautasensa mukaansa saleihin.
Muutaman pitkän, laihan, pitkä- ja harmahtavatukkaisen herran ympärille kokoutui aina sakea ryhmä. Se oli muuan norjalainen kuvanveistäjä, jolla oli työhuoneensa Tukholmassa. Hän sanoi tulleensa eilispäivänä virittääkseen kuninkaan siellä olon aikana harrastusta kansalliseen muistomerkkiin, johonka hän oli tehnyt suunnitelman.
Se oli liittokuntajoukko, joka asetettaisiin muka Gidsvoldille vastapäätä suur-käräjärakennusta. Taiteilialla oli taskussaan pieni lyijyalustus, jota hän näytteli.
Kaikki osottivat erinomaisen suurta ja julkista asianharrastusta sekä ihmettelyä. Sillä kaikki tunsivat asianhaaroja siksi hyvin että tiesivät komiteeaan pääsön tuottavan rintaan ison ritaritähden.
Piirustus kuvasi Svean istuvan naisen kuvana, joka nojaa toista kättänsä miekkaan ja toisen käden pitää hän muutaman pienen pojan kaulassa, joka seisoo hänen vieressään.
Taiteilia selitti itse, että alkujaan oli tarkoituksena panna poika istumaan naisen kuvan polville. Vaan olipa hänellä ollut tarpeeksi arkatuntoisuutta — norjalaisethan ovat niin yrheitä — että pani hänet viereen ja nythän kukin näki, että kuvat olivat "vierekkäin." Samasta syystä oli hän myös asettanut pojalle mahdottoman suuren kypärin, joka ulottui alle korvien, ja raskas miekka nojautui hänen olkaansa vastaan, joka puoleksi leikillä merkitsi, että maasta ne pienetki ponnistaa.
Kaikkiin epäsuoriin viittauksiin ja tarjouksiin vastasi taiteilia, joka oli norja hovimies, että valtioneuvos oli ollut suopuisa ottamaan toimekseen komitean muodostamisen.
Kamariherra Delphin oli jättänyt amtmani Hiorthin muutaman akkunan luo erään kaupungin etevimmän papin kanssa puhelemaan. Molemmat herrat kun eivät tunteneet toisiaan, puhelivat varovasti maaseudun ja kaupungin eroavaisuuksista noin yleensä.
Muutaman parin yhtäkaikkisen huomautuksen perästä sai amtmani tilaisuuden sanoakseen: "Minua ihmetyttää usein, mitä vääristeltyä ja väärin ymmärrettyä käsitystä meidän kansastamme nykyään ilmaistaan. Semmoisesta miehestä kuin minusta, tuntuu se erittäinkin kummalliselta. Sillä virkamies siinä asemassa kuin minä olen, elää aivan enemmän kuin kukaan muu kansan seassa. Jokapäiväiset toimeni saattavat minut katkeamattomaan yhteyteen rahvaan kanssa; minä näen talonpojan surussaan ja ilossaan, näen hänen hyvät puolensa niinkuin hänen pahat —"
Tässä keskeytti pappi äkkiä: