Siinä kuiskailtiin naapureilleen eikä muutoin puhuttu kuin vastatessa amtmanille. Hänellä oli tavallisesti tapana sanoa sananen kullekin, erittäinkin läsnäoleville talonpojille hän oli ystävällinen; hänestä oli omantunnonasia näyttäytyä alhaiselta ja kansalliselta.
Paistia syödessä hän tavallisesti esitti kuninkaan maljan, ja sen jälkeen hän halulla piti pari lyhyttä puhetta, kuinka aina sopi. Tänään hän kääntyi kihlakunnantuomarin valtuutetun, kandidaati Alfred Bennechenin puoleen, joka piakkoin aikoi matkustaa.
"Kun te nyt, herra kandidaati Bennechen", niin puhui amtmani, "jätätte tämän vaikutuspiirin, johon te olette uhranneet parin parhaimman nuoruutenne vuoden työt, on astuaksenne tärkeämpään — ehkä vaivaloisempaan, mutta varmaankin paljoa lupaavampaan toimeen, tahdomme lausua teille jäähyväiset ja kiitokset siltä ajalta, jonka te olette työskennelleet meidän kansamme. Vaan vaikka kohta te eroattekin meistä, olemme kumminkin edeskinpäin yhteistyöntekijöitä. Enhän tehne sopimattomasti ilmoittaessani tälle seuralle, että teidän on tarkoituksenanne mennä johonkin hallituksen kansliaan — arvattavasti siihen jossa isänne on."
Alfred Bennechen kumarsi kohteliaasti.
"Minä sanon siis", lisäsi amtmani, "että me jatkamme yhteistyötämme. Sillä eikö se ole suurta yhteistyötä yli koko maan. Eikö virkakunta ole sinkilä, joka ympäröipi kansamme juuri kuin väkirengas. Kun te sentähden juurikuin vaihdatte paikkaa ketjussa, tahdomme me pyytää teitä lausumaan kunnioittavan tervehdyksemme teidän herra isällenne ja pyytämään, että hän vakuuttaisi Hänen Majesteetilleen, että me teemme työtä — se on hyvät herrat — teemme työtä Hänen Majesteetinsa uskollisina palvelijoina kansan seassa. Ja teille, herra kandidaati Bennechen, tahdomme me toivottaa, että te, pitäen herra isänne suurta esimerkkiä silmäinne edessä, edistyisitte radallanne ja tulisitte, kuten hän. maallemme ylpeydeksi ja kaunistukseksi. Herra kandidaati Bennechen — Jumala olkoon kanssanne."
"No, tuon on hän koonnut otsansa hiessä, uskokaa pois", kuiskasi asianajaja Kahrs naapurilleen, joka istui paljoa alempana; sillä amtmanin puheet olivat ylimalkaan niin ja näin.
Kihlakunnantuomari myöskin piti nyt puoleksi leikillisen puheen valtuutetulleen; Alfred Bennechen vastasi, jotta täksi päiväksi tuli monet puheet.
Vaan kun juhlallisuus oli kaikkein korkeimmillaan, tarttui paistipala voudin konttoristin kurkkuun. Mies parka oli läkähtyä siihen paikkaan, ja näytti tilansa hyvin epäillyttävältä. Vaan naapurinsa taputteli häntä niin lujasti hartioille, että pala viimein helti ja lensi pöydälle.
Amtmani kätki kasvonsa ruokaliinaan; vouti pyysi ppytämästä päästyäänkin anteeksi kirjurinsa edestä, vaan asianajaja Kahrs tarkasteli hartaasti lihapalasta ja vannoi, että se painoi puolen naulan paikoille.
Tämä tapahtuma pani lörälle koko juhlallisuuden. Nuoremmat asianajajat rupesivat naureskelemaan ja puhelemaan toisilleen yli pöydän; syntyi oikein hulivilimainen rattoisuus. Ja amtmani itse pelastui tuosta harmillisesta vahingontapauksesta, että säpsähti ja oikoili silmälasiaan kun joku rykäsi vaan; samalla pyysi hän hartaasti, vaan säälivästi voudin kirjuria että hän kaiken mokomin malttaisi leikata paistin oikein pieniin palasiin.