"Onko montakin juttua jalkeenpuoliseksi, herra kihlakunnantuomari?" kysyi amtmani, nähdessään ettei hän enemmän enää voinut hillitä keskustelua.
"En tosiaankaan tiedä", vastasi kihlakunnantuomari tyytyväisesti ja pani pois lasin kädestään. "Montako on juttua listassa, Bennechen?"
"No, kyllähän niitä oleksii; muitten muassa on oikein huvittava juttu", — valtuutettu hiljensi ääntänsä ja kumartui kihlakunnantuomaria kohden.
"Mitä se oli?" kysyi amtmani.
"Muuan salavuoteusjuttu, herra amtmani — ei mitään muuta", vastasi tuomari pienet harmaat silmänsä killissä; hän oli lyhytläntä, pyöreä herra, poskensa olivat punaiset ja oli hänellä peruukikin.
"Eikö kihlakunnantuomari tahdo itse johtaa puhetta tänä päivänä", kysyi valtuutettu, "niin käy se joutusammin — ja taas toisekseen ei ole ketään, joka älyää käsitellä semmoisia asioita niinkuin te."
"Niin, teepäs niin, veli, niin saadaan hupaisuutta!" huudahti vouti varomattomasti.
Amtmani ryki ääneensä, pyyhiskeli suuria harmaita viiksiään ja oikoili kultapuitteisia silmälasiaan. Ei sopinut puhua tuommoista, kun talonpoikia oli läsnä. Amtmani joi lasin kunnallislautakunnan puheenjohtajan kanssa.
Kun innokas väitös syntyi parin asianajajan kesken, jotka istuivat vastaisilla puolilla pöydän alapäässä, jatkettiin keskustelua yläpäässä.
"Ovatko he nuoria ihmisiä?" kysyi kihlakunnantuomari.