Taaskin kuului ääni viereisestä huoneesta ja Mortensen vastasi:
"Kiitos, vaan Örseth ja minä oikeastaan ajattelimme —"
"Jos luulette", sanoi ekstra tuskallisesti, "herra Örsethin tekevän minulle sen kunnian, niin —"
"Hän on niin hiiden tarkka mies, vaan minä koetan", vastasi Mortensen hyväntahtoisesti, nykäsi housujaan ja meni toiseen huoneesen.
Örsethin huoneessa istui muutamassa nurkassa muuan puoli-ijäkäs olento etunojassa kirjoituspöydän ääressä. Tälle huusi Örseth, kuiskattuaan vähän Mortensenin kanssa: "Hansen! Minun pitää ehkä mennä pois vähäksi aikaa nyt edeltäpäivällisen; jos Mo kysyy, sanokaa että olen tarkastuksessa ja neuvonpidossa; kuuletteko hyvä Hansen?"
Toinen nyökkäsi vähän päätään. "Noin tylsämieliseksi on hän tullut!" sanoi Mortensen puoli-ääneen. "Oli paras aika erottaa hänet sanomalehdestä."
Mortensen puhui "Kansan ystävästä", jonka toimittaja Hansen äijä, joksi häntä sanottiin, oli äsken pakotettu luopumaan, koska hän antoi sanomalehdelle semmoisen suunnan, jonka esimiehensä katsoivat yhteiskunnalle vaaralliseksi. Nyt oli Mortensen toimittajana.
Kun Örseth jo alkoi laittautua valmiiksi, arveli Mortensen, ettei kai oikein kävisi meneminen, ennenkun näkisivät virkakunnan päällikön lähtevän edeltäpuoliskävelylleen. Vaan samassa aukesi sisähuoneen ovi ja virkakunnan päällikkö Yrjö Delphin meni ulos ja portaita alas.
Mortensen kääntyi paikallensa ja kuiskasi Hiorthille: "Sain hänet houkutelluksi —", sitten alkoi hän hyräillen pukeutua.
Ei ollut monta, jotka rohkesivat käyttäytyä niin ujostelematta kansliassa kuin Mortensen notario. Vaan ensiksikin oli tietty että Antti Kaikkivaltias, jota nimeä Mo kantoi, ja hän olivat hyviä ystävyksiä; ja sitä paitse alettiin hokea että valtioneuvos Bennechen joskus käytti "Kansan ystävää."
Senpätähden oli Mortensen notarion arvo kansliassa paljoa suurempi hänen virkaansa; ja alkoipa jäädä aivan unohduksiin, että hän oli maalla asianajajana sekaantunut hyvin harmilliseen selkkaukseen muutaman tulitikkutehtaan kanssa.