Samassa tulla luikki pienonen, valkotukkainen mies huoneesen. Ei koskaan voitu tietää mistä hän tuli, sillä oven käyntiä ei ollenkaan kuulunut hänen auaistessa ja hänellä oli tapana kulkia kansliassa huopasaappaissa.
"No, Mo", sanoi Mortensen ja iski silmää ystävällisesti, "onko hän mennyt?"
"Valtioneuvos lähti ajamaan hetkisen sitten tukkukauppiaan,
Falck-Olsenin kanssa", vastasi Mo ja jatkoi hiipimistään edelleen.
Örseth notario oli jo kauan istunut taas paikoillaan viereisessä huoneessa ja ordinarit sekä ekstrat köykistyivät syvempään paperiläjiensä ääressä, pienen miehen ohikulkiessa.
Hän oli kanslian vahtimestari Antti Mo. Hänellä oli yllään pitkä ruskea takki pystykauluksineen ja valkea huivi, joka ulottui leuan alle saakka. Täänmoinen puku antoi hänelle arvokkaan puoleksi kveekarimoisen muodon; kalvakat kasvot näyttivät ystävällisiltä ja lumivalkea tukka ulottui niskaan saakka niin pitkälle, että muuan hiuskihara pistäysi takin kauluksen yli. Kun vahtimestari oli kuulumatta kadonnut muutamaan sisähuoneesen, huusi Mortensen puoliääneen: "Kuules nyt, Örseth, jos voisimme päästä myöskin virkakunnan päälliköstä, niin olisihan tuo raitistuttavaa käydä juomassa puolisko olutta 'Lähteessä' — vai?"
"Niinpä niin!" lausui ekstra ja pudotti saksensa lattialle. Mortensen silmäsi nuorta herraa kylmäkiskoisesti; vaan äkkiä juohtui hänelle mieleen, Hiorth oli muutaman läntisen amtmanin poika, seurusteli ylhäisissä seuroissa ja oli arvattavasti monistettu runsailla rahavaroilla. Mortensen vastasi siis hyvin ystävällisesti: "Nuori vesa, te kasvatte nopeasti."
Tätä ei ekstra Hiorth ymmärtänyt. Vaan kun hän oli huomannut sen kuuluvan kanslian hyvään tapaan pitää Mortensenia sukkelana miehenä, nauroi hän ihastellen ja jatkoi suuressa viattomuudessaan: "Enpä niin muuta kaipaa, tultuani tänne kansliaan, kuin vähäistä einettäni Grand hotellissa. Siellä saa aivan ihastuttavaa hiiloksella paistettua lammaskotlettia — ja tuoretta kurkkasalaatia — voi toki!" Örsethin huoneesta kuului röhkäisy ja Mortensen sanoi: "Kurkkasalaatia en maista koskaan edeltäpäivällisin; se tulee jälkeenpäin. Vaan hollantilainen paisti paistinpottuin kanssa ja paloviinan ja oluen kanssa — se vasta eine!"
"Sitä myöskin saa, ja erinomaisen hyvää, Grand hotellissa —"
"No, ei minusta saa siellä niinkään hyvää ruokaa", sanoi Mortensen huolettomasti.
"Minä vakuutan teille, että jos suotte minulle sen kunnian, että tulette eineelle sinne minun kanssani, niin takaan minä —"