"Kuta pohjoisemmaksi tulee, sitä suurempi on kuumuus", sanoi Mortensen notario ja irroitti kaulustansa; hän istui paitahihasillaan ja liivi auki.
Nuori ekstra-kanslisti Hiorth, joka istui liimaamassa paperipusseja joitakuita kanslian tarpeita varten, käännähti vihastuneena. Mortensen tosiaan oli vastenmielisen näköinen, istuessaan siinä, niin leiväkäs ja hikinen kuin olikin, keltaisen kirjavassa paidassaan. Vaan eihän ekstra rohjennut lausua niin sanaakaan; hän oli vasta tullut kansliaan ja Mortensenilla oli vaikutusmahtia.
Kaikki suuren kanslia-rakennuksen akkunat olivat auki, niinikään huoneitten väliset ja käytävään vievät ovet. Notariot kävivät toistensa luona valittamassa kuumuutta, pari kolme paperia kädessä, "jos jonkun sattuisivat kohtaamaan."
Ekstrat, jotka olivat vielä tottumattomia "työhön", olivat kumarruksissaan pöytiensä ääressä kuin kuivuneet kuusen-oksat, nousivat väliin ylös ja tonkivat hartaasti papereita.
Siellä näet olikin paperia kaikkialla. Hyllyillä, pitkin seiniä oli kaatuvia kasoja, jokaisen miehen tykönä oli raskaita läjiä. Hasmajaa paperia siellä oli, oli keltaista paperia, valkoista paperia, kartuusipaperia, postipaperia, karttapaperia, uutta paperia ja ijänikuista paperia, jonka laidat olivat rämppäytyneet. Paperi oli irtaillaan arkeissa, purjenuoralla sidotuissa kääreissä tahi kasassa lattialla, tuoleilla ja pöydillä; paperia oli oikein tulvanaan, jotta niitten onnettomien, jotka siellä oleskelivat, täytyi olla varuillaan hukkumaan tai pelastumaan uimalla.
Sisempänä Mortensenin huoneen vieressä oli Örseth notarion huone. Tämä mies oli pieni, mustapartainen ja vilkasliikkeinen. Hän tuli juuri mennäksensä huoneesensa sanomalehti kädessä: "Oletteko, Mortensen, lukenut tätä? Nythän mennään aivan rajattomiin! Lukekaahan tuo kirjoitus, joka on työväen ääntöoikeudesta! Tuommoistakin voidaan kirjoittaa, painaa, julkisesti levittää! Äh, heidät pitäisi hirttää jokikinen!"
Mortensen katsahti väliäpitämättömästi sanomalehteä: "Minä luin sen aamulla — paljasta tuhmuutta, hyvä veli!"
"Tuhmuutta! Ei, Mortensen — yhä pahempaa; se on villitsemistä, valhetta, se uhkaa häiritä yhteiskuntaa! Oh, kun ajattelen", puhkesi Örseth puhumaan katkerasti myhäillen, "että he täällä kuleksivat mielittelemässä roskaväkeä, seurustelevat työmiesten kanssa kuin veljiensä, pitävät puheita kelpotyömiehistä. Juurikuin nuo päivätyöläiset olisivat ottaneet patentin tuosta ja me muut emme olisi muita kuin — kuin —"
"Tyhjäntoimittajia", jatkoi Mortensen täytteeksi.
"Niin juuri!" huudahti Örseth, "ja tahtoisinpa tietää, kukahan enin työtä tekee, tuokohan kivenhakkaaja vai joku meistä!"